Verkkouutiset

KL: 100000 yrittäjää saanut virheellisen verotuspäätöksen

Virheen korjaamisen yhteydessä esimerkiksi jäännösveron määrä saattaa muuttua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinnon tekemän virheen takia noin 100[nbsp]000 yrittäjää, tarkemmin maatalouden- ja elinkeinonharjoittajaa on saanut virheellisen verotuspäätöksen, joka joudutaan nyt korjaamaan, Kauppalehti uutisoi.

Kyseisiltä yrittäjiltä puuttui Verohallinnon virheen vuoksi vuoden 2019 verotuspäätöksestä tieto edeltävän vuoden nettovarallisuudesta. Tämän takia heidän verotuksensa on laskettu virheellisiin tietoihin perustuen ja joudutaan nyt korjaamaan. Asianosaisille lähetetään korjatut verotuspäätökset automaattisesti.

Virheen korjaamisen yhteydessä muuttua voivat jäännösveron tai veronpalautuksen määrä, verotuksen päättymispäivä, veronpalautuksen maksupäivä sekä jäännösveron eräpäivät.

Muutosten suuruudet ovat yksilökohtaisia, mutta enimmäkseen muutokset ovat pieniä ja positiivisia.

– Toisille käy niin, että he saavat päätöksen, jossa on veroja vähemmän kuin edellisessä päätöksessä. Joillakin tulee olemaan hiukan enemmän, Verohallinnon johtava veroasiantuntija Sami Varonen kertoo.

– Iloisia yllätyksiä tulee useimmille. Ei pitäisi käydä juurikaan niin, että palautukset pienisivät paljon tai jäännösvero kasvaisi paljon, Varonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)