Verkkouutiset

Kaoottinen tilanne Pohjois-Koreassa: Vanhus ei ylistänyt Kimejä

Satavuotiaalta naiselta yritettiin saada ylistäviä tv-lausuntoja maan johtajista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean valtiollisen KCNA-median kuvausryhmän kerrotaan törmänneen kommunistidiktatuurissa harvinaiseen tilanteeseen, kun haastateltavana ollut 100-vuotias nainen ei vastannutkaan halutulla tavalla.

Toimittajat olivat tekemässä dokumenttia yli satavuotiaista kansalaisista ennen maaliskuussa pidettyjä parlamenttivaaleja. Pohjois-Korean heikon terveydenhuolto- ja ravintotilanteen vuoksi maassa on huomattavasti vähemmän näin iäkkäitä henkilöitä kuin monissa muissa Aasian maissa.

Työväenpuolueen virkailijat ja kuvausryhmän jäsenet olivat kertoneet naisen kotona pidetyssä aiemmassa tapaamisessa, että hänen odotettiin ylistävän Pohjois-Korean kommunistista järjestelmää ja diktaattori Kim Jong-unin johtajuutta.

DailyNK-julkaisun lähde kertoo naisen jättäneen pois haastattelun lopulle varatun repliikin, jonka mukaan pitkä elinikä johtui ”suurten johtajien Kim Il-sungin ja Kim Jong-ilin rakastavasta hoivasta”.

– Hampaani ovat hyvässä kunnossa, joten olen aina syönyt hyvin. Minulla on synnynnäisesti hyvä terveys, nainen selosti kuvausryhmälle.

Hermostuneet toimittajat hankkivat lopulta tarvitsemansa materiaalin haastateltavan lapsilta. Tieto hallinnolle kiusallisesta välikohtauksesta on levinnyt viime viikkoina nopeasti Pohjois-Hamgyeongin maakunnassa.

– Hänen reaktionsa olisi varmasti ollut suurempi ongelma, jos hän olisi ollut nuori. Mutta mitä viranomaiset voisivat tehdä hänelle? Tieto on levinnyt uskomattoman nopeasti, kaikkien mielestä tapaus on hervottoman hauska, lähde selostaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)