Verkkouutiset

Kimmo Sasi: Ville Niinistö on jäävi käsittelemään sote-lainsäädäntöä

Perustuslakivaliokunnan lähtökohta on ollut, ­että jäsenet eivät ota ennakkoon kantaa esitysten perustuslainmukaisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan entisen puheenjohtajan ja entisen kansanedustajan Kimmo Sasin (kok.) mielestä kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) on jäävi käsittelemään perustuslakivaliokunnassa sote-lainsäädäntöä.

Niinistö totesi Helsingin Sanomien haastattelussa eduskunnan perustuslaki­valiokunnan jäsenenä, että ”hän ei ole havainnut hallituksen kyenneen korjaamaan lakiesitystä perustuslakivaliokunnan vaatimalla tavalla”.

– Tämän Niinistö tekee tilanteessa, jossa hallituksen esitystä ei ole vielä edes annettu eduskunnalle, Sasi huomauttaa Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessa.

Perustuslakivaliokunta tulkitsee Suomen perustuslakia ja suorittaa oikeudellista harkintaa, ei poliittista harkintaa. Sasin mukaan tämän vuoksi valiokunnan toiminnan lähtökohta on ollut, ­että varsinkaan puheenjohtaja mutta myöskään jäsenet eivät ota ennakkoon kantaa laki­esitysten perustuslainmukaisuuteen. Tuomioistuimen tuomari, joka ottaa ennakkoon kantaa ratkaistavakseen tulevaan kysymykseen, on jäävi ­ratkaisemaan asiaa.

– Ville Niinistö onkin lausunnollaan poikennut valiokunnan toimintaperiaatteista ja siten tehnyt itsensä jääviksi käsitte­lemään perustuslakivaliokunnassa sote-lainsäädäntöä. Toivottavasti hän itse osaa tehdä asianmukaiset johtopäätökset. Perustuslakivaliokunnasta ei saa syntyä käsitystä, että ratkaisut tehdään poliittisten mieltymysten mukaan, Sasi kirjoittaa.

Sasin mukaan kysymys EU:n kilpailuoikeuden huomioon ottamisesta on vaikea. Perustuslakivaliokunta otti kuitenkin aiemmassa valinnanvapauslausunnossaan selvästi sen kannan, että valinnanvapausmalli ei muuta sote-järjestelmän sosiaalista luonnetta ja juuri tämän vuoksi val­tiontukinäkökohtia ei tarvitse ottaa huomioon eikä ja maakuntien sote-palveluiden yhtiöittämiselle ole perustetta.

– Hallituksen velvollisuus on noudattaa perustuslakivaliokunnan kantaa, ei komission arvioita, Sasi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)