Kimmo Sasi, Ilkka Kanerva ja Pertti Salolainen Mika Aaltolan juontamassa keskustelussa Porin SuomiAreenalla.

Kimmo Sasi: Euroopan aika herätä – USA:n asema on heikentynyt

Kokoomuskonkarit korostivat oman puolustuksen iskukykyä maailmanpoliittisen tilanteen olleessa epävarma.

Yhdysvaltain jatkuva sisäinen konflikti vie terän maan harjoittamalta ulkopolitiikalta, arvioi entinen kansanedustaja ja ministeri Kimmo Sasi.

– Kykeneekö USA strategiseen otteeseen ulkopolitiikassa, jos maan sisällä on jatkuva konflikti, Sasi kysyi.

Maanantain Helsinki-tapaamisen aikana sekä erityisesti sen jälkeen USA:n mediassa on väitetty Donald Trumpin jääneen Vladimir Putinin jalkoihin. Trump kertoi uskovansa Putinia, joka sanoi, ettei Venäjä sekaantunut USA:n vaaleihin. Sittemmin Trump on korjannut sanomisiaan.

Sasi on huolissaan tilanteesta, jossa samaan aikaan USA:ssa käydään sisäistä painia, Eurooppa ei edelleenkään ota täyttä vastuuta omasta mantereestaan ja Venäjä keskittyy ulkoisiin uhkiin, vaikka sen tulisi kehittää talouttaan ja poliittista järjestelmäänsä.

– Euroopassa on 450 miljoonaa asukasta, Venäjällä 150 miljoonaa. Onko USA:n aina hoidettava Euroopankin asiat, Sasi pohti.

Sasin mukaan eurooppalaisten oma vastuu korostuu myös sen vuoksi, että USA:n isolaatio eli eristäytyminen on voimistunut Irakin sodasta lähtien.

– Trump on jatkanut linjaa, joka oli voimassa [BarackObamankin kaudella, Sasi sanoi.

Hän kertasi, kuinka USA oli ratkomassa Balkanin kriisiä ja huomautti, että läntinen Eurooppa katsoo Ukrainankin tilannetta enemmän sivusta.

Sasi kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Hän teki kokoomuksen puoluekokoukselle aloitteen, että koko EU liittyisi Natoon ja näin Suomikin pääsisi Natoon EU:n imussa. Linjaus ei kuitenkaan päätynyt kokoomuksen ulko- ja turvallisuupoliittiseen linjaukseen, joka hyväksyttiin kesäkuussa Turussa ja jonka valmistelua johti Ilkka Kanerva.

”Karhu ei niele siiliä”

Sasi puhui kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa Porissa torstaina. Lavalla olivat kolme politiikan konkaria, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen ja entinen kansanedustaja sekä ministeri Sasi. Keskustelua moderoi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

Kokoomuskolmikko oli yhtä mieltä siitä, että ratkaisevaa Suomelle alati häilyvämmässä maailmanpoliittisessa tilanteessa on, että oma puolustus pidetään iskussa. He kannattivat puolustusbudjetin nostamista kahteen prosenttiin BKT:stä, tiedustelulain viemistä nopeassa tahdissa eteenpäin ja lähentymistä Natoon presidentin linjan mukaisesti.

– Karhu ei syö siiliä, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen kiteytti humoristisella tavalla uskottavan puolustuksen merkityksen.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva puolestaan muistutti, että Suomen ja Ruotsin 15 vuotta kestänyt lähentyminen Natoon on ollut menestystarina, jonka pitää jatkua. Hän arvioi, että Nato-optio on ensisijainen suhteessa eurooppalaiseen puolustukseen. Silti Kanerva veisi Suomen mukaan Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kehittelemiin eurooppalaisiin joukkoihin.

– Minusta olisi hyvä, jos Pohjoismaat lähtisivät yhdessä mukaan. Macronille pitäisi viestiä, että hankkeessa olisi oltava myös pohjoinen ulottuvuus, Kanerva ehdotti.

Kommentit