Verkkouutiset

Kim Jong-unin suunnitelma: Yhdistyneestä Koreasta liittovaltio

Pohjois-Korean diktaattorin mielestä Kiinan ja Hongkongin malli toimisi myös Korean niemimaalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un haaveilee Koreoiden yhdistämisestä liittovaltioksi. Malli noudattelisi Kiinan ja Hongkongin tapaista ”yksi maa, kaksi järjestelmää”-periaatetta.

Radio Free Asian mukaan työväenpuolueen johtohahmoille on jo alettu pitää pakollisia luentoja, joissa selostetaan suunnitelman yksityiskohtia. Kim pyrkii näin laajentamaan visionsa kannatusta puoluekoneistossa.

– Keskuskomitea levittää puoluejohtajille propagandaa siitä, miten Korean niemimaa tullaan yhdistämään liittovaltioksi, RFA:n lähde pääkaupunki Pjongjangissa kertoo.

– Pohjois-Korean urheilijoiden ja cheerleadereiden osallistuminen talviolympialaisiin on esitetty suurena voittona. Puoluejohtajat ovat kuitenkin tietoisia maan olympiamenestyksestä, joten väitteisiin suhtaudutaan hieman epäilevästi.

Keskuskomitean tehtävänä on hyväksyä poliittiset ja ideologiset ohjelmat. Se myös toimii neuvoa-antavana elimenä hallituksen politiikan suhteen.

Suhteiden lämmittäminen Etelä-Koreaan talviolympialaisten yhteydessä on nähty läpimurtona, jota on nyt pyrittävä hyödyntämään. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyväksyi Kimin ehdotuksen myöhemmin keväällä järjestettävästä kahdenvälisestä tapaamisesta.

Luentoja vetävät viranomaiset esittävät Koreoiden yhdistymisen tapahtuvan mahdollisesti jo lähivuosina. Kimin visiossa Pohjois-Korea sulauttaisi itseensä Etelä-Korean.

Tavoitetta on pidetty epärealistisena, sillä maat ovat edelleen periaatteessa sotatilassa. Korean sota päättyi vuonna 1953 tulitaukoon, mutta varsinaista rauhansopimusta ei koskaan laadittu.

Etelä-Koreassa yhdistyminen on perinteisesti nähty symbolisena liittona, jossa varsinainen valtiollinen integraatio tapahtuisi pitkällä aikavälillä. Maiden jättimäisen elintasokuilun vuoksi tämä olisi käytännössä hyvin vaikeaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)