Verkkouutiset

Kim Jong-un raivostui seksikaupasta – kuusi teloitettiin

Pohjois-Korean pääkaupungissa paljastui prostituutiorinki.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korea teloitti kuusi ihmistä osallisuudesta prostituutiorinkiin ja seksikauppaan, kertoo uutissivusto Radio Free Asia.

Julkinen teloitus tapahtui ampumalla 20. heinäkuuta pääkaupunki Pjongjangissa. Kuusikkoa syytettiin seksin ostamisesta ja parituksesta.

Rinki järjesti maksullisia tapaamisia naispuolisten opiskelijoiden ja Korean työväenpuolueen virkailijoiden kesken luksuskylpylässä.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin kerrotaan antaneen teloitusmääräyksen.

– Olin teloituspaikalla ja näin, kuinka neljä puoluevirkailijaa ja kaksi parittajaa teloitettiin prostituutiosta, kertoo nimettömänä esiintyvä Pjongjangin alueen oikeuslaitoksen virkailija.

Lähteen mukaan prostituutiorinkiin on osallistunut kuuden teloitetun lisäksi monia muita virkailijoita ja poliitikkoja.

Kahden eri taideyliopiston opiskelijoille tarjottiin opintojen oheen hyväpalkkaista sivutyötä. Prostituutiorinki paljastui, kun opiskelijoille selvisi työnkuva ja he ilmoittivat asiasta poliisille.

– Kun naispuolisia opiskelijoita pakotettiin seksiin, he ilmoittivat asiasta lainvalvontaviranomaisille.

Lähteen mukaan asian vakavuuden vuoksi siitä ilmoitettiin myös Kim Jong-unille, joka on kyseisten yliopistojen suojelija.

– Kim raivostui siitä, että hänen lempikoulujensa opiskelijoita joutui seksikaupan uhreiksi, ja määräsi teloituksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)