Verkkouutiset

Kiitorata täynnä koneita – USA:n merijalkaväellä suurharjoitus

Elefanttikävelyksi kutsuttuun harjoitukseen osallistui yhteensä 40 sotilaskonetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain asevoimat on järjestänyt kevään mittaan useissa lentotukikohdissaan näyttäviä, ”elefanttikävelyiksi” nimitettäviä suurharjoituksia.

Niiden aikana kymmenet lentokoneet tai helikopterit asettuvat tiiviiseen muodostelmaan kiitoradalle ja nousevat ilmaan välittömästi edeltävien koneiden jälkeen. Menetelmän avulla ilmaan voidaan lähettää suuri määrä kalustoa vain muutaman minuutin sisällä.

Muun muassa Etelä-Koreassa järjestetyillä harjoituksilla pyritään myös viestimään Yhdysvaltain sotilasvoimaa mahdollisille vihollismaille.

Top Gun -elokuvasta tutussa Miramarin lentotukikohdassa järjestettiin kesäkuun alussa tavanomaistakin massiivisempi elefanttikävely osana Normandian maihinnousun vuosipäivän juhlallisuuksia.

Kiitoradalle tuotiin seitsemästä eri merijalkaväen laivueesta yhteensä 26 MV-22 Osprey -kääntömoottorikonetta ja 14 CH-53 Super Stallion -kuljetushelikopteria.

– Massiivista nousuharjoitusta ei järjestetty vain näytöksenä, vaan suurin osa näistä lentokoneista ja helikoptereista jatkoi suoraan taktiseen koulutukseen, MAG-16-osaston komentaja, eversti Craig C. LeFlore toteaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)