Verkkouutiset

Kiista Matti Nykäsen muistamisesta: Näköispatsas hylättiin

Sinuhe Wallinheimon mukaan myös mäkihyppääjän omaiset toivoivat perinteisempää muistomerkkiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt äänin 50–15 mäkihyppääjä Matti Nykäsen muistomerkiksi keskustelua herättäneen Höyhen-teoksen.

Nykäsen leski Pia Nykänen kertoi Iltalehdelle toivoneensa näköispatsasta abstraktin version sijasta. Köyhälammen rantaan sijoitettava muistomerkki on määrä paljastaa vuonna 2022.

Kokoomuksen kansanedustaja, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Sinuhe Wallinheimo kertoo saaneensa syyskuussa 2017 puhelun Matti Nykäseltä, joka toivoi muistamista vuoden 1988 olympialaisten kunniaksi.

– Hänen mielestään hyvä kohde muistamiselle olisi ollut näköispatsas, jota hän kovasti toivoi jo silloin kaupungin päättäjiltä. Matti Nykäsen kuoleman jälkeen näköispatsasasiaan tarttuivat myös omaiset. He olisivat halunneet kunnioittaa Mattia, juuri samalla tavalla. Valitettavasti muistomerkkityöryhmä ei halunnut kuunnella omaisia eikä Mattia ja väitän, että myöskään laajaa osaa kansasta, Sinuhe Wallinheimo sanoi valtuuston kokouksessa.

Wallinheimo huomautti työryhmän ottaneen kilpailuun mukaan vain abstraktin taiteen tekijöitä, joista yksikään ei ollut aiemmin tehnyt näköispatsasta.

– Toki, he antoivat kuuleman mukaan, vasten normaalin kilpailutuksen luonnetta, yhdelle kilpailijalle mahdollisuuden tehdä myös luonnoksen näköispatsasta. Mutta miksi hän olisi näin tehnyt, koska ei ollut koskaan sellaista tehnyt ja oletti tietenkin, että nyt haettiin vain ja ainoastaan abstraktia taidetta, koska kaikki kilpailijat edustivat sitä, Sinuhe Wallinheimo sanoi.

– Tämä tilanne, jossa eri taitelijat ovat tehneet muistomerkkiehdotuksia aivan eri lähtötietojen pohjalta, ei vastaa tasa-arvoista lähtötilannetta tai yleensä hyvän kilpailutuksen periaatteita. Jos työryhmä olisi todellakin toivonut näköispatsasta, niin se olisi tietenkin pitänyt kirjata ohjelmaan. Silloin se olisi myös näköispatsasehdotuksia saanut, Wallinheimo jatkoi.

Hän kertoi pitävänsä kaikesta huolimatta Höyhen-teosta varsin onnistuneena lopputuloksena, joka peilasi ryhmän omaa sisäistä tehtävänantoa.

– Mutta jos tätä olisi pystytty Matilta kysymään, hän olisi luultavasti tokaissut, että ”höyhenet kuuluvat sänkyyn, minä kuulun mäkeen”.

Valtuuston hyväksymän kirjauksen mukaan kaupunki tulee etsimään sopivan paikan, jos jokin muu taho tulee joskus ehdottamaan esimerkiksi omakustanteisesti mäkihyppääjälle näköispatsasta.

– Matti tulee vielä näköispatsaansa saamaan. Tavalla tai toisella, Sinuhe Wallinheimo sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)