Verkkouutiset

Kiinteistöverouudistus voi sisältää monta sudenkuoppaa

Kiinteistöjen ja tonttien verotusarvo lasketaan uudella tavalla vuodesta 2020 lähtien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka lähtökohtaisesti valmisteilla olevan uudistuksen ei pitäisi muuttaa kiinteistöveron tasoa, sen on arvioitu johtavan kiinteistöjen verotusarvojen roimaan nousuun pääkaupunkiseudulla ja muilla kasvualueilla.

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan uudistuksella on useita verrannaisvaikutuksia, joista olisi syytä keskustella ajoissa.

– En ole varma, toteutuuko verouudistuksessa tasapuolisuus, vaikka se koskeekin kaikkia kiinteistönomistajia, hän sanoo Säästöpankkiryhmän tiedotteessa.

– Sillä on kääntöpuolensa ja riskinsä, joista on tärkeä keskustella riittävän avoimesti ja laajasti ennen lakimuutoksen voimaanastumista. Uudistus tullee vaikuttamaan kiinteistöjen ja käytettyjen asuntojen ylläpito- ja asumiskustannuksiin, myyntiin sekä hintoihin, Rantanen toteaa.

Hänen mukaansa kiinteistönomistajan kannalta kustannukset nousevat kohtuuttomasti, jos vanhan omakotitalon tai kesämökin verotusarvo nousee merkittävästi korkeammalle tasolle ja kunnan kiinteistöveroprosentti pysyy ennallaan.

– Hiipuvilla haja-asutusalueilla uudistus ei välttämättä vaikuta verotusarvoihin ja ylläpitokustannuksiin mitenkään, mutta kasvualueilla, jonne riittää väkeä ja asunnot käyvät hyvin kaupaksi, verotusarvo ja kiinteistöveron määrä voivat nousta moninkertaisesti. Jokainen ymmärtää, mitä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi pienituloisten tai eläkeläisten kohdalla, Rantanen sanoo.

Hän huomauttaa, että jo keskituloisen palkansaajankin voi olla mahdotonta jatkossa pitää omakotitalostaan niin hyvää huolta kuin olisi tarpeen, jos kiinteistövero nousee esimerkiksi tuhannesta eurosta viiteen tuhanteen. Käytännössä se tarkoittaa, että talon ylläpitokustannukset nousevat yli 300 euroa kuukaudessa.

Kiinteistöverouudistus koskee noin 2,1 miljoonaa verovelvollista eli kaikkia, jotka omistavat Suomessa kiinteistöjä – omakotitaloja, lomamökkejä, liikekiinteistöjä tai tontteja. Sen vaikutukset eivät kuitenkaan osu tasapuolisesti kaikkiin kiinteistönomistajiin alueellisten erojen vuoksi.

– Pelkään pahoin, että omistamisesta tulee entistä epähaluttavampaa. Ymmärrettävästi moni kiinteistönomistaja voi myös kokea, että häntä rangaistaan siitä, että hän on kuuliaisesti kaikki vuosikymmenet huolehtinut kiinteistönsä kunnosta ja tehnyt tarvittavat huolto- ja korjaustyöt ylläpitääkseen ja nostaakseen omistuksensa arvoa, pohtii Rantanen.

– Tämä voi johtaa siihen, että ihmiset joutuvat jättämään remontit tekemättä ja siirtävät pakollisia korjauksia niin pitkälle kuin mahdollista. Riskinä on, että koko kansallisvarallisuutemme arvo tulee laskemaan. Iso kysymys onkin, halutaanko omistamisesta rangaista vai kannustaa ja palkita.

– Kasvualueilla kiinteistöveron nousu heijastuu luonnollisesti myös alueiden jo ennestään korkeisiin vuokratasoihin, kun taloyhtiöiden ylläpitokustannukset ja vastikkeet nousevat, toteaa Rantanen.

Vaikutukset asuntokaupalle voivat olla merkittäviä

Rantanen on huolissaan, että tuleva muutos hidastaa entisestään vanhojen ja käytettyjen asuntojen liikkuvuutta.

– Erityisen haasteelliseksi tilanne voi muodostua alueilla, joissa vanhat kiinteistöt eivät nytkään käy millään kaupaksi tai alueilla, joissa asuntojen hintataso on valmiiksi ihmisten kipurajoilla. Kiinteistöjen ja kotien pakkomyyntien määrä voi kasvaa entisestään.

Rantanen varoittaa, että jos kiinteistön huolenpidosta ja hyvästä kunnosta rangaistaan merkittävällä verotusarvon korotuksella, eikä kunnat reagoi tähän laskemalla vastaavasti kiinteistöveroprosenttia, tulee jatkossa yhä harvempi toteuttamaan unelmansa omasta talosta, mökistä tai kodista.

– Myös muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen ahtaalla asuminen tulee valitettavasti jatkumaan, uskoo Rantanen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)