Verkkouutiset

Kiinteistökaupat kasvoivat koronasta huolimatta

Eniten ovat kasvaneet rantamökkien ja -tonttien kaupat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

− Viime vuonna tehtiin kaikkiaan 70[nbsp]500 kiinteistökauppaa. Se on 9,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Tulosta voi pitää aikamoisena ihmeenä koronapandemian aiheuttaman poikkeusvuoden aikana, kiinteistöjen kauppahintarekisteristä vastaava rekisteripäällikkö Taisto Toppinen sanoo.

Rantamökkikauppojen määrä kasvoi rajusti 41 prosentilla eli lukumääräisesti 5[nbsp]200 kauppaan koko Suomen alueella. Rakentamattomien rantatonttien kauppa lisääntyi 71 prosentilla yhteensä 1[nbsp]400 kauppaan.

− Koronapandemiasta huolimatta mökkikauppoja tehtiin erinomaisen paljon. Tosin mökkikauppojen määrä on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan, Toppinen arvioi.

Rantamökkien hinnat kääntyivät nousuun pitkään jatkuneen laskun jälkeen. Mökkien keskihinta nousi 85[nbsp]000 eurosta 90[nbsp]000 euroon (+ 6 %) kaavoitetuilla alueilla.

Kalleinta oli Uudellamaalla, jossa kaava-alueilla sijaitsevat rantamökit maksoivat viime vuonna keskimäärin 173[nbsp]000 euroa. Hinnat ovat kallistuneet viime vuodesta kahdella prosentilla. Kehitys oli samansuuntaista Varsinais-Suomessa, jossa kesämökin sai keskihintaan 140[nbsp]000 eurolla (+ 14 %).

Omakotitalojen hinnat kallistuivat isoissa kaupungeissa

Suomen kalleimmat omakotitalot sijaitsevat Espoossa, jossa viime vuoden kiinteistökauppojen mediaanihinta oli 539[nbsp]000 euroa. Mediaanihinta on noussut 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Helsingissä omakotitalo maksoi viime vuonna keskimäärin 459[nbsp]000 euroa (+10 %), Vantaalla 356[nbsp]000 euroa (+8 %), Tampereella 285[nbsp]000 euroa (+8 %), Turussa 245[nbsp]000 euroa (+7 %), Kuopiossa 209[nbsp]000 euroa (-3 %), Oulussa 203[nbsp]000 euroa (+12 %) ja Jyväskylässä 193[nbsp]000 euroa (-8 %).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)