X
SULJE MAINOS
Pohjoiskorealainen maanviljelijä Jalu-joen rannalla. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Johannes Eisele

Kiinan vankilat täyttyvät Pohjois-Korean loikkareista

Elintarvikepulasta kärsivästä maasta paetaan tiukasta rajavalvonnasta huolimatta.

Kiinassa kiinniotettujen pohjoiskorealaisten loikkareiden määrä on kasvanut huomattavasti viime kuukausien aikana.

Ilmiön on arveltu kertovan yhä heikkenevästä taloustilanteesta Pohjois-Koreassa, joka sulki Kiina-rajansa jo yli vuosi sitten pandemian vuoksi.

DailyNK-julkaisun mukaan Pohjois-Korean hallitus ei ole suostunut ottamaan loikkareita takaisin koronatartuntojen pelossa. Ongelmana on, että kaikki Dandongin kaupungin pidätyskeskukset ovat jo ääriään myöten täynnä.

Pohjois-Korea on asentanut rajavyöhykkeelle uusia sähköaitoja ja valvontakameroita loikkausten estämiseksi. Rajavartijoille on annettu määräys ampua kaikki luvattomasti alueella liikkuvat.

Kiinan viranomaiset yrittivät ehkäistä kiusallisia loikkauksia rikkomalla talven aikana Jalu-joen jäätä partioveneillä. Tästä huolimatta maassa on otettu kiinni myös pohjoiskorealaisia rajavartijoita, joiden taloustilanne on romahtanut salakuljetuksen vähenemisen myötä.

– Nälkäiset ihmiset ylittävät rajan, vaikka pohjoiskorealaiset sotilaat ampuvat heitä, paikallislähde kertoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt