Verkkouutiset

Kiinan talouden kasvu kiihtyi vastoin odotuksia

Bruttokansantuote on kasvanut Kiinassa tavoiteltua nopeammin jo kahdella vuosineljänneksellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina talous kasvoi huhti-kesäkuussa vuodentakaisesta 6,9 prosenttia, kiinteistömarkkinoiden kasvaessa odotuksia vahvemmin. Talous kasvoi samaa vauhtia myös aiemmin tammi-maaliskuussa.

Maaliskuussa Kiinan parlamentti hyväksyi koko vuoden kasvutavoitteeksi vain 6,5 prosenttia.

Vahvan vuodenalun jälkeen jotkut analyytikot ovat Financial Timesin mukaan ennustaneet, että Kiinan kasvu hidastuisi vähitellen hallituksen tiukentaessa rahapolitiikkaansa ja kiinteistömarkkinoiden kasvun hidastuessa.

Asuntohinnat ovat kuitenkin jatkaneet nopeaa nousuaan, mikä on myös lisännyt investointeja asuntorakentamiseen tammi-kesäkuussa 8,5 prosenttia vuodentakaisesta.

Teollisuustuotanto puolestaan oli kesäkuussa 7,6 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten, ja vienti kasvoi tammi-kesäkuussa 8,5 prosenttia vuodentakaisesta.

Ekonomistit varoittavat silti FT:n mukaan, että Kiinan talouskasvun hidastuminen vuoden toisella puoliskolla on todennäköistä. Maan keskuspankin tiedetään jo ohjeistaneen pankkeja rajoittamaan asuntolainoitustaan kiinteistömarkkinoiden vakauttamiseksi.

Jotkut analyytikot sen sijaan epäilevät, rauhoittavatko tiukemmat lainarajoitukset taloutta odotetulla tavalla. Eräs analyytikko arvioi BBC:lle, että rajoituksilla voi olla vaikutusta asuntohintoihin loppuvuonna, mutta vaikutus voi olla odotettua vähäisempi ja koskea vain suurimpia kaupunkeja.

Kiinan tilastotoimiston mukaan 6,9 prosentin kasvu osoittaa maan talouden tulleen vakaammaksi, koordinoidummaksi ja kestävämmäksi. Toimisto tosin huomauttaa, että ulkomailla on monia epävakautta ja epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä ja kotimaassa pitkäaikaisia rakenteellisia ristiriitoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)