Verkkouutiset

Kiinalaiset raivona: Amerikkalaispoika varasti patsaan peukalon ja otti selfien

Nuori mies hiipi ennen joulua salaa terrakottasoturien suljettuun näyttelyyn Philadelphiassa Yhdysvalloissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan viranomaiset vaativat ankaraa rangaistusta miehelle, joka ennen joulua varasti Yhdysvalloissa peukalon museonäyttelyssä esillä olleelta terrakottasoturilta, kertoo uutiskanava BBC.

Terrakottapatsaista koostuva armeija haudattiin maahan vartioimaan Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa Shaanxin maakunnassa 200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Lähes kahdeksan tuhannen patsaan armeija löydettiin 1974.

Kiinalaiset ovat lainanneet kymmenen patsasta Philadelphiaan Franklin Instituten näyttelyyn.

Pari päivää ennen joulua 24-vuotias Michael Rohana osallistui Franklin Institutessa rumien puseroiden Ugly Sweater Party -tapahtumaan. Hän onnistui livahtamaan salaa terrakottasoturien näyttelyyn, joka sillä hetkellä oli suljettuna.

Rohana käytti kännykkäänsä taskulamppuna ja otti itsestään selfien yhden patsaan vierellä. Sen jälkeen hän mursi patsaan kädestä peukalon irti ja laittoi sen taskuunsa.

Museon henkilökunta huomasi 8. päivä tammikuuta peukalon puuttuvan patsaasta, jonka jälkeen liittovaltion poliisi FBI jäljitti Rohanan ja otti hänet kiinni. Hän oli pitänyt peukaloa pöytälaatikossa.

Yhden patsaan arvo on noin 4,5 miljoonaa dollaria.

Rohanaa vastaan nostettiin viime viikolla syytteet varkaudesta ja merkittävän taideteoksen kätkemisestä. Hänet on vapautettu takuita vastaan odottamaan oikeudenkäyntiä.

Kiinalaiset museoviranomaiset ovat vaatineet hänelle ankaraa rangaistusta. He ovat myös arvostelleet voimakkaasti Franklin Institutea varomattomuudesta patsaiden hoitamisessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)