Verkkouutiset

Kiinalainen köyhyysohjelma käännyttää kristittyjä kommunisteiksi

Yuganin paikallishallinto on painostanut ihmisiä korvaamaan uskonnolliset symbolit presidentti Xi Jinpingin kuvilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaakkois-Kiinan Jiangxin provinssissa sijaitseva köyhä Yuganin kunta pyrkii heikentämään kristityn vähemmistön asemaa, kertoo South China Morning Post.

Paikallisia on kehotettu korvaamaan Jeesuksen kuvat ja ristit presidentti Xi Jinpingin kuvilla. Kristillisistä symboleista luopuminen on ollut edellytys vähävaraisille tarkoitettujen avustusten saamiseen.

Toimet ovat osa paikallishallinnon ohjelmaa, joka pyrkii kääntämään ihmisiä ”pois uskonnoista ja uskomaan puolueeseen”. Yuganin kunnan miljoonasta asukkaasta noin kymmenen prosenttia on kristittyjä.

Presidentti Xin kuvien sijoittaminen ihmisten koteihin on tuonut monille mieleen puhemies Mao Zedongin ympärillä vallinneen persoonallisuuskultin.

Kiinan kommunistinen puolue on asettanut tavoitteekseen köyhyyden lopettamisen vuoteen 2020 mennessä. Tällä on merkitystä koko maan vakaudelle, sillä elintasokuilu vauraampien rannikkoalueiden ja köyhän maaseudun välillä on edelleen hyvin suuri.

Yuganin kunnassa kommunistinen puolue kilpailee kristinuskon kanssa, joka on levinnyt nopeasti sekä maaseudulla että kaupungeissa Kiinan kulttuurivallankumousta seuranneina vuosikymmeninä. Arvioiden mukaan kristittyjä on nykyään enemmän kuin kommunistisen puolueen jäseniä.

Protestanttinen kristillisyys on tällä hetkellä Kiinan voimakkaimmin kasvava uskonto. Presidentti Xi on aiemmin ottanut kielteisen kannan ”tuontiuskontoihin”, jotka ovat hänen mukaansa Kiinalle haitallinen ilmiö. Uskonnonvapaustilanne on heikentynyt Kiinassa viime vuosina, kertoo Seurakuntalainen.

Yuganin puoluetoimijat kertoivat 600 ihmisen luovuttaneen uskonnolliset symbolinsa sen jälkeen, kun viranomaiset olivat vierailleet heidän kotonaan. Ilmoituksen mukaan ”jäätyneet sydämet sulivat ja ihmisistä tuli kommunistiseen puolueeseen uskovia”.

Kyseinen raportti poistettiin myöhemmin, mutta paikalliset asukkaat vahvistivat asian South China Morning Postille. Lehteä julkaistaan Hongkongin erityishallintoalueella, jossa sananvapaus on huomattavasti Manner-Kiinaa laajempi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)