Verkkouutiset

Kiina vaatii Huawein talousjohtajan vapauttamista

Kiina uhkaa Kanadaa vakavilla seuraamuksilla, mikäli se ei luovu pidätyksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kanadan viranomaiset pidättivät Huawein talousjohtajan Meng Wanzhoun Yhdysvaltain pyynnöstä 1. joulukuuta. Mengiä syytetään Iranin talouspakotteiden kiertämisestä Huawein tytäryhtiön Skycomin avulla vuosina 2009-2014, uutisoi BBC.

Jos Meng luovutetaan Yhdysvaltoihin, voi hänellä olla edessään jopa 30 vuoden vankeustuomio.

Kiinan ulkoministeriö on linjannut Mengin pidätyksen loukkaavan hänen oikeuksiaan. Pidätyksessä ei Kiinan mukaan noudatettu lakia eikä pidätykselle ollut ulkoministeriön mukaan syytä.

Tiedotteessa ulkoministeriö vaatii vahvasti Mengin vapauttamista. Pidätystä kuvaillaan halveksittavaksi ja roistomaiseksi teoksi.

– Kiina kehottaa voimakkaasti Kanadaa välittömästi vapauttamaan pidätetyn henkilön ja suojelemaan hänen laillisia oikeuksiaan. Muuten Kanadan täytyy hyväksyä täysi vastuu aiheuttamistaan vakavista seuraamuksista, ulkoministeriö linjaa.

Huaweita syytetään lisäksi lukuisista tietovuodoista. Euroopan komission digitaalisista sisämarkkinoista vastaava komissaari Andrus Ansip totesi perjantaina, että kiinalaiset verkkolaitteiden valmistajat vaarantavat Euroopan unionin turvallisuutta ja teollisuutta.

– Huawei toimii yhteistyössä tiedustelupalvelujensa kanssa. Kyse on siruista, joita he voivat asettaa selvittääkseen asiakkaidensa salaisuudet, Ansip arvioi tuolloin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)