Verkkouutiset

Kiina: USA on aloittanut kauppasodan

Maa aikoo vastata Yhdysvaltain asettamiin tullimaksuihin "vastaavassa mittakaavassa".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain kaavailemat 50 miljardin dollarin suuruiset tuontitullit suututtavat Kiinassa, kertoo CNN. Toukokuussa sovittu rauha näyttääkin jäävän lyhytaikaiseksi. Kiina aikoo kuitenkin omien sanojensa mukaan taistella vastaan voimakkaasti puolustaakseen kansallisia intressejään, globalisaatiota sekä maailmankauppajärjestelmää, vaikka ei kauppasotaa haluakaan.

”Yhdysvallat on jatkanut mielensä muuttamista ja on nyt aloittanut kauppasodan”, Kiinan kauppaministeri sanoo maan virallisessa tiedotteessa.

Kiina aikookin nyt asettaa Yhdysvalloille 34 miljardin dollarin arvoiset tuontitullit, jotka koskevat muun muassa maataloustuotteita, autoja ja meren antimia. Myös aiemmissa talous- ja kauppaneuvotteluissa sovitut asiat tullaan maan mukaan nollaamaan samanaikaisesti.

Yhdysvaltain tapaan Kiina aikoo asettaa tullit kahdessa osassa ja samansuuruisina. Myöhemmin tullien onkin tarkoitus laajentua kattamaan kemikaaleja, lääketieteellistä välineistöä sekä energiatuotteita. Ajoituksen osalta maa aikoo seurata Yhdysvaltoja ja asettaa tullit samoina päivinä kuin sekin.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)