Verkkouutiset

Kiina noussut tärkeäksi elintarvikkeiden vientimaaksi

Paperiteollisuuden vienti sakkaa kysynnän laskun ja alkuvuoden lakon vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi on toistaiseksi selvinnyt koronakriisin aiheuttamista talousvaikutuksista muuta Eurooppaa lievemmin vaurioin, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla.

Etlan toimialakatsauksen mukaan Kiina on noussut elintarviketeollisuudessa Suomen toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi heti Ruotsin jälkeen.

– Kiinnostavaa onkin, että vienti Kiinaan on osittain paikannut Venäjän tuontikiellon aiheuttamaa aukkoa Suomen vientituloissa, Etlan tutkija Birgitta Berg-Andersson sanoo tiedotteessa.

Teollisuustuotanto pudonnut rajummin muualla Euroopassa

Etla arvioi syyskuun ennusteessaan Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 4,5 prosenttia koronkriisin vuoksi ja kääntyvän jälleen ensi vuonna 3,2 prosentin kasvuun.

Koko teollisuuden tuotanto väheni tammi-syykuussa 5,6 prosenttia viimevuotisesta. EU27-maissa teollisuustuotannon pudotus on ollut selvästi rajumpi, keskimäärin 9,8 prosenttia.

Eniten EU:ssa supistui metallien jalostuksen tuotanto (-14 %), mutta Suomessa pudotus jäi selvästi muuta Eurooppaa pienemmäksi (-4 %). Koneiden ja laitteiden valmistus väheni EU:ssa keskimäärin runsaat 13 prosenttia, Suomessa vain 0,5 prosenttia. Saksassa koneiden ja laitteiden tuotanto laski peräti 14 prosenttia.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa tuotanto on tänä vuonna kasvanut vain Suomessa ja Puolassa.

Paperiteollisuuden kysynnän lasku kiihtynyt

Paino- ja kirjoituspaperien kysynnän lasku on kiihtynyt Euroopassa. Tammi-elokuussa painopaperien kysyntä väheni 21 prosenttia vuoden takaisesta. Kysynnän laskun ja metsäteollisuuden alkuvuoden lakon vuoksi Suomen paperiteollisuuden viennin määrä laski tammi-elokuussa 13 prosenttia viimevuotisesta.

Kemianteollisuudessa monet investoinnit ovat lykkääntymässä koronapandemian vuoksi ja myös uusien tilausten arvo väheni hieman.

Moottoribensiinin vienti romahti tammi-elokuussa arvoltaan 45 prosenttia vuoden takaisesta ja kaasuöljyn vienti tippui arvoltaan 27 prosenttia. Suomen öljynjalostusteollisuuden tilanteen odotetaan kuitenkin kohenevan ensi vuonna, kun öljyn ja öljytuotteiden kysyntä elpyy maailmalla.

Pahimmat iskut majoitus- ja ravintola-alalle

Eniten koronapandemiasta on kärsinyt majoitus- ja ravitsemistoiminta. Toimialan arvonlisäys alenee Etlan ennusteen mukaan tänä vuonna peräti 30 prosenttia viime vuodesta.

– Matkailua ja ravintolapalveluja koskevat viranomaisrajoitukset ja kuluttajienkin valinnat ovat johtaneet koko toimialan täysin poikkeukselliseen tilanteeseen. Ala toipuu osittain ensi vuoden aikana, jos pandemia pysyy hallinnassa, mutta täysi toipuminen vie kuitenkin pidemmän aikaa, Birgitta Berg-Andersson arvioi.

Kaupan alalla arvonlisäyksen määrä alenee tänä vuonna pari prosenttia ja kasvaa ensi vuonna suunnilleen yhtä paljon.

Kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla tuotos alenee tänä vuonna huomattavasti, mutta kehitys on ollut kaksijakoista. Matkustajaliikenne on kärsinyt pahasti, mutta tavaraliikenne on vain pienessä laskussa.

Ensi vuonna Etla odottaa kuljetuksen ja varastoinnin arvonlisäyksen kasvavan yhdeksän prosenttia, jos rokotekattavuus on kohtalaisella tasolla 2021 puolivälissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)