Verkkouutiset

Kiina laajentaa Uusi Silkkitie-aloitettaan

Kiinan Uusi Silkkitie-aloite ulottuu jo kaikkiin maanosiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tahti on alkuvaiheesta hieman hidastunut. Meneillään on lujittamisvaihe, jossa Kiina etenee monialaisesti, mutta entistä harkitummin. Varovaisuus heijastuu myös Suomeen.

Kiinan kuusi vuotta sitten esittelemä Uusi Silkkitie-aloite eli Belt and Road Initiative (BRI) on kommunistivaltiolle geopoliittisesti erittäin tärkeä jättiohjelma vaikutusvallan laajentamiseksi. BRI ulottuu jo noin 130 maahan.

Alun perin BRI-hankkeissa etusijalla oli infrastruktuurirakentaminen. Nykyisin aloitetta toteutetaan monipuolisemmin. Aikajänne on pidentynyt 2030-40-luvuille.

Tutkija Thomas Eder toteaa BRI-aloitteen laajentuneen globaaliksi. Eder toimii Kiina-tutkimukseen erikoistuneessa Merics-instituutissa Berliinissä. Hän vastaa instituutin BRI-tietokannasta, johon on kirjattu yli 1500 Kiinan tukemaa hanketta.

Pientä hidastumista, uudenlaisia avauksia

Eder löytää useita syitä BRI-hankkeiden hidastumiseen. Kehittyneissä maissa on noussut epäilyjä Kiinan tarkoitusperistä, samoin muutamissa kehittyvissä valtioissa. Muutamia BRI-hankkeita on jouduttu neuvottelemaan uudestaan. Monilla alueilla, kuten Itä- Keski-Euroopassa BRI herätti isoa innostusta aluksi, nykyisin toiveet ovat maltillisempia.

Samaan aikaan Kiina on tehnyt uusia avauksia muun muassa Länsi-Balkanilla, jota kohtaan EU on osoittanut viime aikoina kylmäkiskoisuutta. Kun EU aiheuttaa pettymyksiä Balkanin maille, Kiina on tullut vahvasti alueelle.

Kiinan tuella rakennetaan parhaillaan moottoritietä Montenegrossa Barin satamasta poikki maan. Serbia modernisoi rautatieyhteyttä Belgrad-Budapest Kiinan rahoittamana.

Kiinan suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin muualle kuin pieniin maihin. Uuden Silkkitien lippulaivahankkeeksi on noussut Kiina-Pakistan-talousvyöhyke, joka ulottuu Kiinan rajalta läpi koko Pakistanin lounaisrannikolle Gwadarin satamakaupunkiin.

Pakistania kehitetään Kiinan tuella monipuolisesti, pääkohde on energia-ala: öljyputki läpi maan, lukuisia voimaloita, mukana myös ydinvoimala. Lisäksi Kiinan tukea saavat satamat, lentokentät, rautatie- ja moottoritieyhteydet ja jopa Pakistanin kaupunkien liikenneratkaisut.

Tallinna-tunneli ei ole kiinnostava

Thomas Eder nostaa Brasilian esiin uutena Kiinan kohdemaana. Yhteensä 19 Latinalaisen Amerikan maata toimii nykyisin Kiinan BRI-kumppaneina, uusimpana Peru.

BRI-pääkohteet ovat yhä Kiinan lähialueella, Pakistanin ohella muun muassa Malesia ja Myanmar. Merics-tietokanta paljastaa lisäksi, että energia-ala on Kiinalle infrastruktuurihankkeita oleellisempi investointikohde nykyisin.

Thomas Eder arvioi tämän nojalla, että Helsinki-Tallinna-tunneli ei ole Kiinalle kiinnostava. Hän on skeptinen hankkeen suhteen

– En ole nähnyt Kiinan puolelta mitään konkreettista Tallinna-tunnelista, tutkija paljastaa.

HANNU TAAVITSAINEN

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)