Verkkouutiset

Sinovacin rokotetta jaetaan elokuussa Nanjingin kaupungissa. (Photo by STR / AFP) / - LEHTIKUVA / AFP

Kiina kertoo rokottaneensa miljardi ihmistä

Vuoden loppuun mennessä 80 prosenttia kiinalaisista saa koronarokotteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina ilmoitti torstaina, että miljardi maan kansalaista on saanut kaksi rokotetta koronavirusta vastaan. Kiinassa asuu noin 1,4 miljardia ihmistä, joten täydestä rokotesuojasta nauttii tällä hetkellä noin 71 prosenttia väestöstä.

– Syyskuun 15. päivään mennessä olemme toimittaneet hallinnolle 2,16 miljardia rokoteannosta, sanoo Kiinan terveyskomission puheenjohtaja Mi Fen New Straits Times -lehden mukaan.

Kiinan koronatilanne on hyvä, mutta viranomaiset yrittävät saada rokotekattavuutta nostettua, koska uusia deltamuunnoksen aiheuttamia tautipesäkkeitä on löytynyt maan kaakkoisosissa. Tauti on levinnyt etenkin lasten keskuudessa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n tilastojen mukaan Kiinassa on havaittu pandemian aikana yhteensä noin 124 000 tartuntaa. Tautiin on kuollut 5 688 kiinalaista. Tänään torstaina on havaittu 80 uutta tapausta.

Kiina ei ole asettanut virallista rokotetavoitetta, mutta maan johtavien virologien mukaan vuoden loppuun mennessä 80 prosenttia väestöstä on rokotettu.

Kiina on kehittänyt Sinovac- ja Sinopharm-rokotteet koronavirusta vastaan. Rokotteen tarjoama suoja ei ole yhtä vahva kuin esimerkiksi Pfizerin rokotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)