Verkkouutiset

Kiina käytti laseria USA:n lentokonetta vastaan

Yhdysvaltain laivaston mukaan lasersäde häiritsi P-8 Poseidon -tiedustelukoneen miehistöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan laivaston sota-aluksen väitetään kohdistaneen viime viikolla ”sotilastason laseraseen” P-8 Poseidon -tiedustelulentokoneeseen.

Yhdysvaltain Tyynenmeren laivasto kuvailee Kiinan toimintaa vaaralliseksi ja epäammattimaiseksi. Dazzler-nimellä kulkevat laserit voivat häikäistä lentäjiä pitkienkin välimatkojen päässä.

– Aseiksi luokiteltavat laserit voivat aiheuttaa vakavia vahinkoja lentokoneen miehistölle ja merimiehille sekä laivoille ja lentokonejärjestelmille, laivasto toteaa tiedotteessa.

Yhdysvaltain puolustushallinto aikoo esittää välikohtauksesta Kiinalle virallisen vastalauseen, kertoo CNN.

Kiinan laivasto on ottanut viime vuosina yhteen useiden Aasian valtioiden kanssa Etelä-Kiinan meren saarien ympäristössä. Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa alueen vakauden uhkaamisesta.

– Olemme tarkkailleet, kuinka he ovat ajan myötä ottaneet haltuun ja militarisoineet saaria Etelä-Kiinan merellä. Kiina on samalla modernisoinut nopeasti asevoimiaan ja pyrkii käyttämään teknologista osaamistaan valtasuhteiden muuttamiseksi heille edulliseen suuntaan. Tämä tapahtuu usein muien kustannuksella, puolustusministeri Mark Esper sanoi aiemmin helmikuussa.

Kiinan väitettiin häirinneen amerikkalaisia lentäjiä lasereilla myös Djiboutissa sijaitsevien tukikohtien lähettyvillä vuonna 2018.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)