Verkkouutiset

Kiina käytti laseria USA:n koneita vastaan: Lentäjiä loukkaantui

USA:n asevoimien mukaan Kiinan armeija käyttää lasereita lentokoneiden ja laivojen häiritsemiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain sotilasvirkailijoiden mukaan amerikkalaisia lentäjiä on loukkaantunut Kiinan armeijan Djiboutissa käyttämien lasereiden vuoksi, kertoo CNN.

Kiina on rakentanut ensimmäisen merentakaisen sotilastukikohtansa Djiboutiin. Se sijaitsee Yhdysvaltain tukikohdan lähellä. Yhdysvallat on jättänyt laserhyökkäykseen liittyen diplomaattisen protestin.

Yhdysvaltain asevoimat on varoittanut lentäjiään mahdollisista laserhyökkäyksistä Afrikan sarven alueella. Varoituksen mukaan Kiinan Djiboutissa sijaitsevan tukikohdan lähettyvillä on käytetty useaan otteeseen korkeaenergistä laseria viime aikoina. Laser voi sokeuttaa tilapäisesti ihmisen. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Kahden C-130-rahtikoneen lentäjän kerrotaan kärsineen pienistä silmävammoista, koska he altistuivat väitetysti kiinalaistukikohdasta suunnatulle laserille.
Yhdysvallat on pyytänyt Kiinaa aloittamaan oman tutkintansa asiaan liittyen.

Yhdysvallat uskoo Kiinan käyttävän samanlaisia lasereita myös Etelä-Kiinan merellä häiritäkseen USA:n lentokoneita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)