Verkkouutiset

Kiina käski tuhoamaan koronanäytteitä tammikuussa

Kiinan viranomaisten mukaan kyse oli turvallisuusmääräyksistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan terveysviranomaiset myöntävät määränneensä laboratorioita tuhoamaan koronavirusnäytteitä epidemian alkuvaiheessa tammikuun alussa. Asiasta kertovan Wall Street Journalin mukaan Kiinan kansallisen terveysviranomaisen NHC:n Liu Dengfeng vahvisti asian tiedotustilaisuudessa Pekingissä perjantaina.

Hänen mukaansa määräykset annettiin ”pandemian estämiseksi ja hallitsemiseksi”. Degnfengin mukaan kyse oli myös bioturvallisuusriskeistä.

– Mikäli laboratorioloissa ei voida taata näytteiden turvallisen säilyttämisen vaatimuksia, tulisi näytteet tuhota tai toimittaa ammattimaiseen laitokseen säilytettäviksi, Liu totesi.

Hänen mukaansa tällaisten näytteiden säilyttämistä säännellään tarkasti Kiinan lainsäädännössä.

Yhdysvallat on esittänyt näytteiden tuhoamisen jälleen yhtenä todisteena Kiinan pyrkimyksistä peitellä koronavirusepidemiaa. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo nosti asian esiin lehdistötilaisuudessa toukokuun alussa.

Liu Dengfeng syytti Yhdysvaltoja tahallisesta harhaanjohtamisesta. Hänen mukaansa puheet näytteiden tuhoamisesta on irrotettu kontekstistaan.

WSJ:n mukaan koronaepidemian keskukseksi uskotulta Kiinan Wuhanin märkätorilta kerättiin runsaasti näytteitä joulukuussa. Näistä ei amerikkalaislehden mukaan ole vieläkään jaettu mitään dataa Kiinan ulkopuolelle.

Salailua ja vähättelyä

Kiina peitteli Wuhanin koronavirusepidemiaa etenkin sen kohtalokkailla ensiviikolla. Salailu jatkui vielä silloinkin, kun tauti oli alkanut jo saada jalansijaa Kiinan rajojen ulkopuolella. Erään tutkimuksen mukaan jopa 95 prosenttia syntyneistä koronavirustapauksista olisi voitu estää ja taudin leviämistä rajoittaa merkittävästi, jos epidemiaan olisi puututtu kolme viikkoa aiemmin. Verkkouutiset kertaa epidemian tunnettuja alkuvaiheita ja Kiinan salailua tässä jutussa.

Kiinaa on arvosteltu viime aikoina myös viruksen alkuperän tutkimuksen vaikeuttamisesta. Tiedonsaantiongelmia on nostettu esiin aiemminkin ja Kiinan hallitus on myös asettanut rajoituksia kotimaisille tutkimuksille viruksen lähteestä.

Kahden kiinalaisyliopiston huhtikuussa julkaiseman ja sittemmin verkosta poistaman päätöksen mukaan kaikki tautia koskevat tutkimukset on tarkastutettava viranomaisilla ennen julkaisua. Koronaviruksen alkuperää koskevat tutkimukset käydään asiakirjan mukaan läpi erityisen tarkasti ja niiden julkaisuun on saatava hallituksen hyväksyntä.

– Akateemisia julkaisuja viruksen alkuperän jäljittämisestä on hallittava tiukasti ja tarkasti, kiinan opetusministeriön tieteen ja teknologian osaston määräyksessä sanottiin.

Asiasta uutisoineen CNN:n mukaan linjaukset ovat osa Kiinan hallituksen pyrkimystä hallita koronavirukseen liittyvää narratiivia. Tuskailusta kertoo myös Kiinan nihkeä suhtautuminen Australian aloitteeseen riippumattomasta kansainvälisestä selvityksestä epidemian hoidosta.

Liu Dengfeng kiisti perjantain tiedotustilaisuudessa syytteet tietojen pantaamisesta. Hänen mukaansa Kiinan viranomaiset ovat suhtautuneet koronavirustietojen jakamiseen ”aktiivisella ja avoimella asenteella”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)