Verkkouutiset

”Kiina ja USA voivat ajautua aseelliseen konfliktiin vahingossa”

Jännitteet maiden välillä huolestuttavat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan vienti- ja tuontipankin entinen johtaja Li Ruogu varoittaa Yhdysvaltain ja Kiinan välien kiristymisen saattavan johtaa vahingossa alkavaan aseelliseen konfliktiin, kertoo New Zealand Herald. Asiantuntijoiden mukaan täysimittainen sota on kuitenkin epätodennäköinen.

”Kuuma sota on mahdollinen. Kuten Kissinger varoitti aiemmin, aseellinen konfikti Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä on mahdollinen, jos kriisiä ei saada hallintaan”, Ruogu sanoo.

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger varoitti marraskuussa Pekingissä pidetyssä keskustelufoorumissa, että jopa suhteellisen pieni kriisi voi kiertyä pois hallinnasta. Esimerkiksi hän nosti ensimmäisen maailmansodan alkamisen.

Ruogulla on syvät juuret Kiinan kommunistisessa puolueessa. Hänen isänsä Li Zhuoran taisteli kommunistien voittoon johtaneessa Kiinan sisällissodassa puolueen ensimmäisen puheenjohtajan Mao Zedongin rinnalla.

Maiden väliset suhteet huononivat entisestään viime viikolla, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti Hongkongin demokratiaa ja ihmisoikeuksia tukevan lain. Suhteiden nopeaan paranemiseen ei uskota Yhdysvalloissakaan.

”Olen erittäin pessimistinen. Vaikka meillä olisi kauppasopimus, suhteiden suunta on menossa alaspäin vielä jonkin aikaa”, sanoo Yhdysvaltain Kiina-suhteiden kansallinen komitea -järjestön puheenjohtaja Stephen Orlins.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)