Verkkouutiset

Kiinan luotijunaverkosto on kasvanut vauhdilla. / Wendover

Kiina haluaa yli 10000 kilometrin junaradan USA:han – osa meren alla

Kiinasta Venäjälle, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin kulkevan suurnopeusradan hinnaksi on arvioitu noin 170 miljardia euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina on rakentanut viime vuosikymmenten aikana maailman kattavimpiin kuuluvan suurnopeusjunaverkoston.

Beijing Times -lehden mukaan rautatiehankkeita on suunniteltu yhä laajemmalle alueelle. Kunnianhimoisimpana hankkeena on noin 12 800 kilometrin mittainen Kiina-Venäjä-Kanada-Yhdysvallat-linja, joka kulkisi Manner-Kiinasta Siperiaan ja Beringinsalmen kautta Alaskaan ja muualle Pohjois-Amerikkaan.

Arviolta 170 miljardia maksava jättirata avaisi luotijunayhteydet Kiinan ja Yhdysvaltain välille.

Kiina hyväksyi jo vuonna 2018 maailman ensimmäisen vedenalaisen suurnopeusradan, jonka on määrä kulkea Shanghain läheltä Zhoushanin saaristokaupunkiin. Rakennustöiden kerrotaan edenneen hyvin 80 kilometrin Maglev-radalla, josta noin 16 kilometriä kulkee veden alla.

IFL Science -sivuston mukaan kyseinen rata toimii eräänlaisena prototyyppinä Beringinsalmeen suunnitellulle tunnelille. Hanke tuskin toteutuu aivan lähivuosina suuren hintalapun ja maiden välisten jännitteiden vuoksi. Analyytikot ovat huomauttaneet, että lento- ja laivaliikenteen edulliset kustannukset tekisivät ratahankkeesta taloudellisesti kannattamattoman.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)