Verkkouutiset

Kieltenopetus halutaan aloittaa jo päiväkodissa

Opetusministerin mukaan uudistus edistäisi motivaatiota ja oppimista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) asettaa työryhmän tekemään esityksiä uusista toimista, joilla vahvistetaan ja aikaistetaan kieltenopetusta päiväkodeissa ja kouluissa. Grahn-Laasonen kertoo aiheesta tiedotteessaan.

Tänä syksynä koulupolkunsa aloittavat ekaluokkalaiset ovat ensimmäinen ikäluokka, joka aloittaa ensimmäisen vieraan kielen opiskelun ensimmäiseltä luokalta alkaen.

Nyt käynnistyvä työryhmä tähtää jo seuraavaan vaiheeseen, joka toisi kielikylpyä päiväkoteihin ja monipuolistaisi kielivalikoimaa. Tavoitteena on luoda alkuopetuksen vuosina motivaatio, joka kannustaisi kieltenopiskeluun myöhempinäkin opiskeluvuosina.

Opetushallituksen mukaan kiinnostus kielten opiskeluun oli huipussaan 1990-luvun puolivälissä, jolloin vapaaehtoisia kieliä opiskeltiin eniten. Vuonna 1997 A2-kieltä opiskeli 41 prosenttia 5.-luokkalaisista. Alimmillaan opiskelijoiden määrä oli vuonna 2009, jolloin A2-kieltä opiskeli vain 24 prosenttia ikäryhmästä. Vuodesta 2010 vapaaehtoisia kieliä on valittu hieman enemmän ja vuonna 2017 niitä opiskeli 5.-luokkalaisista 27 prosenttia.

– Monipuolinen kielitaito on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista kansainvälistyvässä maailmassa. Lapsilla on hämmästyttävä kyky oppia uutta. Tehdyn päätöksen myötä kielten oppimisen herkkyyskausi voidaan hyödyntää entistä paremmin, Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)