Verkkouutiset

Kevytyrittäminen tuonut pysyvän muutoksen

Kevytyrittäjät saivat maanantaina pop up -patsaan Helsingin Kansalaistorille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhä useampi suomalainen hankkii lisäansioita kevytyrittäjänä. Matalan kynnyksen palvelut ovat mahdollistaneet sen, että esimerkiksi harrastuksesta voi tehdä helpommin lisäansion itselleen.

– Esimerkiksi laskutuspalvelu Ukko.fin käyttäjäksi on rekisteröitynyt jo yli 100[nbsp]000 henkeä, sanoo Ukko.fin toimitusjohtaja Ukko Kumpulainen.

Hän uskoo kevytyrittämisen muuttaneen suomalaisen työelämän pysyvästi.

Kevytyrittäjyyttä juhlittiin maanantaina Helsingin Kansalaistorilla, kun valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen paljasti kevytyrittäjien kunniaksi tehdyn pop up -patsaan.

– On hieno juttu, että esimerkiksi palkkatyön ohella pystyy kokeilemaan siipiään yrittäjänä. Kun toimin eduskunnassa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, juuri tähän kategoriaan – mikä olet, palkkatyöntekjijä vai yrittäjä – törmättiin monessa lainsäädännössä, alkaen yrittäjän sosiaaliturvasta. Työnteon muoto ei välttämättä ole enää niin yksiselitteistä, ja myös lainsäädännön täytyy pystyä muuttua siihen suuntaan, että yrittäjyyden ja palkkatyön välillä siirtyminen olisi mahdollisimman joustavaa, Tiilikainen totesi.

Viisi metriä korkeassa teoksessa on kuvattuna kolme tosielämän itsenäistä yrittäjää: tapahtumayrittäjä Tiina Jakobsson, vloggaaja Risto Viitanen ja 19-vuotias taikuri-juontaja Aatu Itkonen. Patsaassa kuvatut yrittäjät ovat esimerkkejä siitä, miten kevytyrittäminen on mahdollistanut heille joustavat lisäansiot.

Harrastuksesta lisäansio

Yhä useampi suomalainen on tehnyt muun muass harrastuksesta itselleen lisäansion. Ilmiön on mahdollistanut viime vuosina yleistyneet kevytyrittäjäpalvelut, jotka ovat selvästi madaltaneet yrittämisen kynnystä.

Kevytyrittäjäpalvelut tarjoavat asiakkailleen useimmiten ainakin laskutus- ja kirjanpitopalveluja, jotka yrittäjän olisi muuten huolehdittava itse.

Ukko Kumpulaisen mukaan yhä useamman ansiot koostuvat monesta eri tulovirrasta. Trendi on noususuuntainen.

– Veroja tehdystä työstä on maksettu yli 115 miljoonan euron edestä ja palkkioita on maksettu itsenäisille yrittäjille yhteensä yli 377 miljoonaa euroa, hän sanoo.

Yrittäjyys on murroksessa. Yrittäjäksi ryhdytään ja töitä tehdään monella eri tavalla. Itsenäiset yrittäjät pystyvät ketterästi ja nopeasti vastaamaan muuttuviin tilanteisiin.

– Kynnys aloittaa sivutoimisena yrittäjänä on alentunut merkittävästi. Joustavuus on kasvanut, projektiluontoiset työt lisääntyneet ja yhä useamman suomalaisen ansiot koostuvat useammasta tulovirrasta, Kumpulainen sanoo.

Käyttäjissä on esimerkiksi verhoojia, eläintenhoitajia, taiteilijoita ja toimittajia. Kevytyrittäjyyden taustalta löytyy monenlaisia tarinoita.

– Haluammekin tänä syksynä nostaa heidän tarinoitaan esille ja kertoa arvostuksestamme ja ihailustamme heitä kohtaan. Rohkeat itsenäiset yrittäjät kuvastavat nykyajan työelämän monimuotoisuutta ja ansaitsevat tulla kuulluksi, Kumpulainen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)