Verkkouutiset

Keva myönsi työelämän kehittämisrahaa

Koronapandemian vaikutus näkyi hakemuksissa, joita tuli nyt aiempia vuosia enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tällä kierroksella rahoitusta haettiin erityisesti esimiestyön tukemiseen, uudistamiseen ja johtamiseen. Koronapandemia on selvästi vaikuttanut kehittämistarpeisiin ja poikkeustila on herättänyt työkykyhaasteet organisaatioissa.

Julkisen alan työeläkevakuuttaja Kevan kehittämisrahaa myönnettiin yhteensä 17 hankkeelle. Rahoitettavien hankkeiden valinnassa painotettiin tulosten laajan hyödynnettävyyden lisäksi hankkeen vaikuttavuutta organisaatiossa sekä sen kytkeytymistä organisaation strategisiin tavoitteisiin.

– Työkykyjohtamisen prosessien ja toimintamallien kehittäminen oli esillä edellisten vuosien tapaan. Hakemuksissa näkyi myös tarve asiakaslähtöiselle palvelukehittämiselle ja henkilöstön sitouttamiselle työkyvyn kehittämisen prosesseihin sekä mm. monikulttuurisuuden huomioimiseen työyhteisössä, Kevan työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki listaa.

Keva myöntää vuosittain työelämän kehittämisrahaa kunta-alan ja kirkon työnantajien kehittämishankkeille, joilla vahvistetaan strategista työkykyjohtamista ja työhyvinvointia työpaikoilla. Rahoittamalla ja tukemalla kehittämishankkeita Keva toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä työkyvyttömyysriskin pienentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

– Työelämän kehittämisraha on osoittautunut erittäin toimivaksi tavaksi tukea työkykyjohtamista. Työeläkevakuuttajana meille on tärkeää, että työntekijöiden työkykyä edistetään vaikuttavilla keinoilla, Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)