Verkkouutiset

”Kestämätöntä” – kansanedustaja kysyy oleskelulupien sumasta

Hallituspuolue SDP:n Maria Guzenina jätti kysymyksen sisäministerin toimista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Maria Guzeninan (sd.) kirjallisessa kysymyksessä kysytään ”minkälaisiin toimiin sisäministeri (vihreiden Maria) Ohisalo on ryhtymässä Suomesta opiskelupaikan saaneiden ulkomaisten opiskelijoiden oleskelulupaprosessin sujuvoittamiseksi?”.

Kysymystekstin mukaan Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskeli viime vuonna noin 20[nbsp]000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa. Määrä on vähentynyt noin tuhannella opiskelijalla 2010-luvun puolestavälistä.

– Näiden opiskelijoiden määrä voisi olla huomattavasti korkeampi, mutta opiskelupaikan saaneiden oleskelulupahakemusten käsittely on vuosi toisensa jälkeen niin hidasta, että jo maksettuja opintomaksuja on jouduttu palauttamaan lupaprosessin liian pitkän keston takia, Maria Guzenina valittelee.

Kysymyksessä viitataan maahanmuuttoviraston tulosaluejohtajaan, jonka mukaan tänä vuonna Suomesta opiskelupaikan saaneista ulkomaalaisista opiskelijoista peräti 800 odotti edelleen opiskelulupahakemuksensa käsittelyä, vaikka opiskelujen oli määrä alkaa syksyllä.

– Opiskelijoiden oleskelulupaprosessin tilanne on muotoutumassa kestämättömäksi. Suomi tarvitsee osaajia ja yksi tärkeä väylä saada maahamme koulutettua työvoimaa on saada yliopistoihimme ja ammattikorkeakouluihimme ulkomailta tulevia opiskelijoita, Guzenina toteaa.

– Vuodesta toiseen takkuava oleskelulupahakemusten käsittely ei varmastikaan paranna Suomen mainetta tavoittelemisen arvoisena opiskelumaana. Menetämme tulevaisuuden osaajia sujuvamman lupaprosessin maihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)