Verkkouutiset

Istuntosali eduskunnan täysistunnossa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Keskustelu elpymispaketista jatkuu eduskunnassa torstai-iltana

Käsittely keskeytettiin valiokuntakokouksen vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n elpymispakettia käsittelevä keskustelu jatkuu eduskunnassa torstai-iltana kello 20, tiedottaa eduskunta. Asian käsittely keskeytettiin torstaiaamuna perustuslakivaliokunnan kokouksen ajaksi.

Keskustelua elpymispaketista käytiin eduskunnassa läpi keskiviikon ja torstain välisen yön. Varapuhemies Tarja Filatov (sd.) jakoi puheenvuoroja kello 01–05 ja jälleen kello 7.30 eteenpäin istunnon keskeyttämiseen saakka, kertoo Helsingin Sanomat.

–  Hyvin samantyyppisiä puheenvuoroja edustajat käyttivät uudelleen ja uudelleen, Filatov sanoo, mutta muistuttaa kansanedustajilla olevan oikeus puhua.

Puheenvuoroja ovat yöaikaan pitäneet lähinnä pakettia vastustavien Perussuomalaisten kansanedustajat. PS:n on katsottu jarruttavan asian käsittelyä. Eduskunnan oli tarkoitus äänestää elpymispaketista jo keskiviikkona. Äänestys venynee nyt luultavasti ensi viikkoon.

Elpymispaketin käsittely pöydättiin keskiviikkona seuraavaan, myös keskiviikkona pidettyyn täysistuntoon, joten asiaa ei enää voida panna pöydälle.

–  Keskustelu jatkuu niin kauan kuin edustajilla on puheenvuoropyyntöjä sisällä. Sen jälkeen katsotaan, milloin mahdollinen äänestys voi olla. Tämä on eduskunnan käsissä, pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi keskiviikkona.

Mikäli torstai-iltana alkava keskustelu venyy aamutunneille asti, tullaan sekin keskeyttämään valiokuntakokousten vuoksi. Toistaiseksi itse keskustelu kuitenkin jatkuu niin pitkään kuin puheenvuoroja riittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)