Verkkouutiset

Keskustavaikuttaja: Pääministeri veti maton rahaministerin alta

Liisa Hyssälän mukaan ennen riihissä on lähdetty neuvottelemaan valtiovarainministerin pohjaesityksen pohjalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen keskustan pitkäaikainen ministeri Liisa Hyssälä kertoo, että niissä hallituksissa, joissa hän on itse ollut, valtiovarainministerin ja pääministerin yhteistyö ja luottamus toisiinsa ovat olleet avainasemassa.

– Tämä sataa hallituksen laariin. Nyt en ole vakuuttunut tästä, Liisa Hyssälä kirjoittaa Twitterissä.

Hän ottaa esille pääministeri Sanna Marinin (sd.) ensimmäisenä puoliväliriihen neuvottelupäivänä muille puolueille tekemän kompromissiesityksen.

– Neuvotteluiden aluksi pääministeri esitteli oman listan = SDP:n lista (kompromissiesitys) ja veti näin maton oman hallituksensa valtiovarainministerin alta. VM on ainakin ennen ollut pohjaesitys, josta lähdetään neuvottelemaan, Hyssälä toteaa.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi Ylen aamussa päivää ennen puoliväliriihen alkua, että hänen pohjaesityksensä puoliväliriiheen nojaa hallitusohjelmaan, ja se on tehty vuoden 2019 menokehityksen mukaan.

Vanhanen sanoi, että hallituksen on tehtävä ”sisäisiä siirtoja” eli leikkauksia palatakseen hallitusohjelman mukaiseen menotasoon.

Marin esitti ”kompromissinaan”, että valtiontalouden kehystasoa nostetaan ensi vuonna 900 miljoonalla eurolla ja vielä 850 miljoonalla eurolla vuonna 2023.

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tyrmäsi pääministerin esityksen.

Liisa Hyssälä toimi ministerinä kummassakin Matti Vanhasen hallituksessa vuosina vuosina 2003-2010 ja sen jälkeen Kelan pääjohtajana. Nykyisin hän toimii Sitran vanhempana neuvonantajana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)