Verkkouutiset

Keskustan puoluesihteeri: Koulujen kesälomia siirrettävä

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska haluaa myös opetus- ja kulttuuriministeriön aloittavan laajan selvitystyön oppilaitosten loma-ajoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on käynnistänyt selvityksen koulujen kesälomien siirron taloudellisista vaikutuksista matkailuelinkeinolle. Selvitys valmistuu kevään aikana.

Jouni Ovaska esittää, että loma-aikojen siirtämistä selvitetään samanaikaisesti myös opetus- ja kasvatusalan näkökulmasta, koska lomien siirtäminen vaikuttaa nimenomaan lasten ja heidän perheidensä sekä oppilaitosten ja siellä työskentelevien ihmisten arkeen.

– Keskustelu loma-aikojen ajankohdasta on syytä aloittaa viimeistään nyt, kun koulutuskenttää uudistetaan. Edellisestä selvityksestä on aikaa 13 vuotta, sen tuloksia kannattaa hyödyntää. Toivon opetusministeri (Sanni) Grahn-Laasoselta (kok.) ripeyttä ja perehtymistä asiaan. Hyvällä selvitystyöllä ja valmistelulla voidaan saada aikaan uudistus, joka hyödyttää niin koululaisia, heidän perheitään kuin koko maamme taloutta, Ovaska esittää.

Hänen mukaansa loma-aikojen siirto olisi mittava uudistus, jolla olisi laajat vaikutukset koko yhteiskuntaan ja talouteen.

Ovaskan mielestä molempien selvitysten lopputulokset on vedettävä yhteen ja ratkaistava, olisiko oppilaitosten kesälomia syytä siirtää.

Keskustan puoluesihteeri arvioi, että kevätlukukaudesta saattaisi tulla loman siirron myötä liian raskas sekä oppilaille että kasvatushenkilöstölle.

– Siksi kevätlukukauden voisi pätkäistä hiihtoloman lisäksi esimerkiksi pidemmällä pääsiäis- tai vappulomalla, joka tekisi kevään työputkesta kevyemmän, hän pohdiskelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)