Verkkouutiset

Keskustan puoluesihteeri: Ei presidentinvaaleja ilman Paavo Väyrystä

Kansalaispuolueen perustanut keskustan kunniapuheenjohtajan Paavo Väyrynen ilmoitti tänään tavoittelevansa presidenttiehdokkuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kyseessä on neljäs kerta kun Paavo Väyrynen tavoittelee presidenttiyttä. Aiemmilla kerroilla hän on ollut keskustan ehdokas. Vuoden 2012 vaaleissa Väyrynen sijoittui ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi.

Väyrynen kertoi ensin tukevansa Sauli Niinistöä jatkokaudelle, sen jälkeen harkitsevansa itse ehdokkuutta ja nyt ”antaneensa kannattajilleen suostumuksen ryhtyä keräämään kannattajakortteja valitsijayhdistyksen muodostamiseksi”.

Väyrynen ei siis vielä ole ehdolla presidentiksi, vaan tarvitsee 20 000 kannattajakorttia ehdokkaaksi päästäkseen, sillä kansalaispuolueella ei eduskunnan ulkopuolisena puolueena ole mahdollisuutta asettaa presidenttiehdokasta.

– Ei presidentinvaaleja ilman Paavo Väyrystä, twiittasi keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska heti tiedon tultua julki.

Kansalaispuolueen tiedotteen mukaan Väyrynen on puolueen ehdokas seuraavaksi pääministeriksi, jos hän ei tule valituksi presidentiksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)