Verkkouutiset

Keskustan Mikko Kärnä: Vihreät on anarkistipuolue

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) paheksuu vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon puheita Ylen ykkösaamussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Touko Aalto totesi haastattelussa, että virkavallan vastustaminen on ”tulkinnanvarainen asia” ja hyväksyi viranomaisen toimien vastustamisen, kunhan se tapahtuu muuten kuin väkivaltaisesti. Aalto totesi myös, että ”omaa harkintaa käyttäen kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää”.

– Aallon puheet ovat edesvastuuttomia ja ne osoittavat, että vihreät on anarkistipuolue. Virkavallan vastustaminen ei ole tulkinnanvaraista, vaan se on virkavallan vastustamista, joka on lainsäädäntömme nojalla kiellettyä. Tulkitsen Aallon puheet niin, että vihreiden tavoitteena on poistaa rikoslaistamme esimerkiksi sellaiset virkavaltaan kohdistuvat rikokset kuin niskoittelu ja haitanteko, Mikko Kärnä sanoo.

Hän pitää tällaisten ajatusten leviämistä hyvin huolestuttavina. Kansanedustajan mukaan hyvinvointivaltiomme romahtaa, mikäli ihmiset ottavat oikeuden ja lain tulkitsemisen omiin käsiinsä.

– Demokratiassa omasta ideologiasta poikkeava lainsäädäntö muutetaan vain ja ainoastaan parlamentarismin kautta. Vihreät sen sijaan lietsovat nyt anarkiaa ja he haluavat ilmeisesti profiloitua johtavana ”punkkaripuolueena”. Onko tämä muka vastuullista politiikkaa, Kärnä kysyy?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)