Verkkouutiset

Keskustan Mikko Kärnä: Natsiliput eivät kuulu kaduillemme eikä turkistarhausta voi vastustaa murhapoltolla

Kansanedustaja, poliisiasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja Mikko Kärnä (kesk.) esittää poliisille lisäresursseja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiattomien mielenilmausten valvonnan ja estämisen lisäksi Mikko Kärnän mielestä on tärkeää, että poliisi lisää erityisesti verkossa tapahtuvaa valvontaa ja panostaa ennaltaehkäisyyn.

– Tilanne on Suomessa vakava. Poliisin resurssit ovat kokonaisuutena tiukoilla eikä väkivaltaisten ääriliikkeiden, kuten Suomen vastarintaliikkeen tai eläinten vapautusrintaman, toimintaan ole kyetty puuttumaan tarvittavalla tavalla. Osa kansalaisista myös ajattelee poliisin toimivan puolueellisesti erilaisten ääriliikkeiden kanssa. Tällaisen kuvan muodostumista ei voi sallia, vaan luottamus poliisin tasapuolisuuteen on turvattava, hän toteaa.

Kansanedustajan mielestä on myös tärkeää, että mahdolliset muutokset lainsäädäntöön selvitetään tarkasti.

– Tällaisten ääriliikkeiden toiminta ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Yhteiskunnan on lähetettävä selkeä viesti, että natsiliput eivät kuulu kaduillemme eikä turkistarhausta voi vastustaa murhapolttoa yrittämällä. Kaikkien ulkoparlamentaarisiin keinoihin turvautuvien ja väkivaltaisesti yhteiskuntarauhaa horjuttamaan pyrkivien järjestöjen toiminta on estettävä. Samalla on katkaistava koston kierre ennen kuin se ehtii edes alkaa, Kärnä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)