Verkkouutiset

Keskustan valtuutettu siirtyy kokoomukseen

Kokoomuksen Lappeenrannan valtuustoryhmä on hyväksynyt Markku Heikkilän jäsenekseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Siirtymiseni kokoomuksen ryhmään oli välttämätön äänestäjien edun kannalta, koska koin, etten voinut ajaa keskustan ryhmässä niitä asioita, joiden vuoksi äänestäjät ovat äänensä minulle antaneet, Markku Heikkilä selittää.

Hän ilmoittaa luopuvansa muista luottamustehtävistään paitsi kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtajan paikasta.

– Koen, että siinä tehtävässä pystyn parhaiten vaikuttamaan terveelliseen ja turvalliseen rakentamiseen sekä yrittäjyyden edistämiseen, Heikkilä perustelee.

Kokoomuksen Lappeenrannan valtuustoryhmän puheenjohtaja Joonas Grönlund toivottaa Markku Heikkilän lämpimästi tervetulleeksi kokoomuksen valtuustoryhmään.

– Heikkilä on saanut kansalta todella vahvan tuen vaaleissa. Yli 600 ääntä oli aivan kärkikahinoissa koko kaupungissa. Olemme myös tehneet hyvää yhteistyötä monissa asioissa jo aiemmin ja Heikkilän nyt tekemä ratkaisu vahvistaa mahdollisuuksiamme tehdä kuntalaisten edun mukaisia ratkaisuja jatkossakin, Grönlund sanoo.

Markku Heikkilä oli myös keskustan kansanedustajaehdokas 2015 vaaleissa. Hän sai 2 406 ääntä.

Grönlundin mukaan kokoomuksen valtuustoryhmä on poliittisen perinteen mukaisesti ehdottanut Heikkilälle kaikista luottamustehtävistä luopumista.

– Koska hän ei ollut valmis kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtajan tehtävästä luopumaan, olemme ehdottaneet keskustan ryhmäpuheenjohtajalle, että tänään valtuustossa täytettävä lupalautakunnan varapuheenjohtajan paikka voitaisiin jyvittää heille, Grönlund kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)