Verkkouutiset

Keskustan Kurvinen: Jatkossa valitusoikeus niillä joita kaava koskettaa

Keskustan kansanedustajan mukaan kaava-asioihin on valmisteilla merkittäviä muutoksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk.) mukaan valmistelu kaava-asioiden muutoksenhaun käytäntöjen uudistamiseksi ympäristöministeriössä on edennyt hyvin. Tavoitteena on hänen mukaansa muuttaa kaava-asioiden valituslaji hallintovalitukseksi ja ottaa kattavasti käyttöön valituslupa.

– Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa kaavoista valitusoikeus olisi lähinnä tahoilla, joiden elinpiiriä tai omaisuutta kaava oikeasti koskettaa, Kurvinen sanoo blogissaan.

Kaavoituksen ja rakentamisen sujuvoittamista valmistelee hänen mukaansa oma työryhmä, jonka tarkoituksena on lyhentää kaavoituksen ja rakentamisen päätösprosesseja. Tähän liittyen ELY-keskusten rooli on tarkoitus muuttaa kaavoitus- ja rakentamisasioissa enemmän neuvoa-antavaksi. Tehtäviä on tarkoitus siirtää kuntiin, eikä maakuntien yleiskaavojakaan enää tarvitsisi vahvistaa ympäristöministeriössä.

– Valitusmahdollisuus olisi jatkossakin naapureilla ja muilla asianosaisilla, mutta kiusan tekeminen ja politikointi oikeusturvakeinoilla saataisiin loppumaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)