Verkkouutiset

Keskustaedustajat Ylelle: Selvitys ratkaisee hallitusyhteistyön jatkon

"Jos selvityksestä ei tule puhtaita papereita, niin demareiden täytyisi itse ymmärtää toimia", kansanedustaja kommentoi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusyhteistyö SDP:n kanssa riippuu lähipäiviksi luvatun selvityksen lopputuloksista, kommentoivat keskustan kansanedustajat. Asiasta kertoo Yle, jonka kyselyyn vastasi reilu puolet keskustan eduskuntaryhmän jäsenistä.

Puolet Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista tahtoo selvityksen pääministeri Antti Rinteen (sd.) toiminnasta Posti-jupakassa ennen lopullisten johtopäätösten tekemistä. Puolet tavoitelluista ei tahtonut kommentoida hallituskriisiksi kärjistynyttä tilannetta.

– Tilanne pitää saada selväksi pohjamutia myöten, että luottamus saadaan palautettua, kommentoi keskustalainen kansanedustaja.

– Meillä ei ole riittävästi tietoa eli johtopäätöksiä on vaikea vetää. Odotetaan tätä selvitystä ensin, sanoo toinen vastaaja.

Eduskuntaryhmästä viestitään myös, että paine kohdistuu ennen kaikkea hallituskumppani SDP:hen.

– Jos selvityksestä ei tule puhtaita papereita, niin demareiden täytyisi itse ymmärtää toimia, nimetön keskustalaisedustaja kommentoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)