Suomen keskusta. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Heikki A. Ollila: Keskustan huipulla tuulee

Kirjoittajan mukaan keskustan puheenjohtajan paikka on tuulelle altis.

Vuonna 1945 puoluekokouksessa heitettiin hommasta ulos Viljami Kalliokoski Kekkosen ollessa pääoperaattori. Tilalle valitun V J Sukselaisen pesti kesti toki kauan, lähtö koitti v. 1964, jolloin hän hävisi puoluekokouksessa Johannes Virolaiselle niukasti 888-866. Tämäkin valinta oli jälleen Kekkosen paljolti junailema.

Virolainen oli puheenjohtajana lähes yhtä kauan kuin edeltäjänsä, mutta v.1980 hänet haastoi Paavo Väyrynen, joka voitti, ei kovin isolla erolla, mutta ”yksikin ääni olisi riittänyt”, tokaisi Kekkonen tyytyväisenä tuloksen kuultuaan. Arvioidaan, että nytkin hänen tukensa ratkaisi vaalin haastajan hyväksi.

Väyrynen luopui ihan itse v. 1990. Sen jälkeen hän pyrkinyt toistaiseksi neljä kertaa (!) takaisin, mutta valinta ei ole ollut lähelläkään.

Esko Aho otti v. 2000 ”virkavapaata” puheenjohtajan tehtävästä lähtien avartamaan maailmankuvaansa ja luennoimaan jenkkiyliopistoon. Tilalle valittiin sijaispuheenjohtajaksi Anneli Jäätteenmäki, eikä Ahoa enää parin vuoden päästä kaivattukaan palaamaan puheenjohtajaksi.

Jäätteenmäen sijaisuus muuttui varsinaiseksi ja eduskuntavaaleissa v. 2003 tuli myös pääministerin paikka. Se jäi historiallisen lyhytaikaiseksi, kun luottamus hallituskumppani sdp:een meni. Päämisteriksi tuli Matti Vanhanen ja vielä samana kesänä hänestä tuli keskustan puheenjohtaja.

Edelleen spekuloiduin syin Vanhanen luopui päämisteriydestä ja puheenjohtajuudesta kesken vaalikauden ja tilalle valittiin Mari Kiviniemi v. 2010. Seuraavan vuoden vaaleissa keskusta kärsi tappion, ja kun kannatusluvut pysyivät alhaisina, hänkin jätti paikkansa. Seuraajaksi valittiin Juha Sipilä, joka veikin puolueensa komeaan vaalivoittoon v. 2015 ja pääministeripuolueeksi. Sipilä puolestaan veti viime vuoden rökäletappiosta päätelmät ja jälleen valittiin uutta puheenjohtajaa.

Viime kesänä keskustan puheenjohtajaksi valittiin Katri Kulmuni. Valinnan myötä hänestä tuli myös valtiovarainministeri. Sen tehtävän hän nyt jättää, tunnetuista syistä.

Politiikan tarkkailijat pitävät toden näköisenä, että edessä on Kulmunin luopuminen myös puheenjohtajuudesta, tätä myös katastrofaaliset kannatusluvut vahvistavat. En lähde nyt arvioimaan, kuka hänen tilalleen valittaisiin, jos näin kävisi. On tämä kuka hyvänsä, niin onnea matkaan, ylläolevankin perusteella.

Mutta melko varmasti tiedän yhden, joka on tulevassa puoluekokouksessa ehdokkaana ja tiedän myös sen, että häntä ei valita.

Heikki A. Ollila

Heikki A. Ollila

Heikki A. Ollila on kunnallisneuvos ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt