Verkkouutiset

Keskustan edustajat MT:lle: Antti Rinne haluttaisiin vaihtaa

Keskustaedustajien mukaan hallituksen tilanne on aiheuttanut kansalaispalautteen vyöryn.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kansanedustajat Tuomas Kettunen ja Pekka Aittakumpu kertovat Maaseudun Tulevaisuudelle, että pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen sekavana vellova tilanne aiheuttaa levottomuutta keskustalaisissa.

– Kyllähän kenttäväeltä on tullut valtavasti palautetta tästä Rinteen toiminnasta. Pääviestinä on ollut, että ukko pitäisi laittaa vaihtoon, Tuomas Kettunen sanoo MT:lle.

– Asioihin on saatava selvyys. Sitten katsotaan, mihin ratkaisuihin päädytään. Kaikki tämä kentän palaute on otettava vakavasti, kansaahan täällä ollaan palvelemassa.

Pekka Aittakummun mukaan suurimmassa osassa yhteydenotoista on vaadittu pääministeri Antti Rinteen eroa, vaikka myös yhteistyön jatkamiseen on kannustettu.

– Puheluita ja viestejä on tullut tosi paljon. Yleisimpänä viestinä on ollut, että Rinteen pitäisi erota.

Kansanedustajan mukaan asioihin on saatava lisää selvyyttä ja ratkaisuja tarvitaan.

– Keskustan eduskuntaryhmä kokoustaa tänään maanantaina ja huomenna tiistaina. Odotan, että näissä kokouksissa eduskuntaryhmä saa lisätietoja tilanteesta, Aittakumpu sanoo.

– Kun asioista tiedetään enemmän, voidaan selkeämmin ottaa kantaa siihen, miten Rinteen aseman ja hallituksen jatkon suhteen pitäisi menetellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)