Verkkouutiset

Keskustajohtaja: Sisäilmasta sairastuneita kyykytetään

Sisäilmasairaita leimataan luulosairaiksi, sanoo keskustan varapuheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituspuolue keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen vaatii Antti Rinteen (sd.) hallitusta sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) edistämään sisäilmasairauksien diagnosointia ja hoitoa. Honkosen mukaan Suomesta puuttuu sisäilmasairauksien diagnosointiin keskittyvä terveydenhuollon osaamiskeskus.

– Meidän on pystyttävä vastaamaan ihmisten arjen huoliin, että esimerkiksi sisäilman vuoksi työkyvyttömäksi tai työpaikkakyvyttömät eivät jää ilman toimeentuloa ja saavat hoitoa, hän sanoo tiedotteessaan.

Honkosen mukaan Työterveyslaitos väistelee vastuuta katsoessaan, että rakennuksien kunnon lisäksi oireiden taustalla on myös työntekijän psykososiaalinen kuormitus, huolestuneisuus sekä työilmapiiri.

– Sisäilmasairaiden vähättely ja luulosairaiksi leimaaminen on loputtava.

Kunnat kaipaavat Honkosen mukaan lisäohjeistusta ennen kaikkea terveydellisten merkitysten arviointiin.

– Sisäilmaongelmista kärsiville on kaikissa tilanteissa varmistettava toimiva turvaverkko sekä sosiaaliturvan että terveydenhuollon palveluiden osalta. Keskusta on valmis nopeasti selkeyttämään tukea sisäilmaongelmien takia työpaikkaa vaihtaville.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)