Verkkouutiset

Keskustaedustaja siirtäisi pelikoneet valvottuihin tiloihin

Joonas Könttä haluaisi pelikoneet pysyvästi valvottuun ympäristöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veikkauksen pelikoneet on suljettu koronavirusepidemian vuoksi. Alustavien tutkimusten mukaan peliongelmaisten pelaaminen on vähentynyt merkittävästi.

Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, voisiko pelikoneet siirtää nyt pysyvästi valvottuihin pelitiloihin.

– On puhuttu siitä, että pelikoneiden sulkemisen vaikutuksia ei tiedetä. Nyt ensi askel on otettu. Peliongelmaisille koronaviruksen aika on ollut osin jopa helpotus, kun arkisella kauppareissuilla ei voi sortua kaikkialla näkyvien pelikoneiden vilkkuviin valoihin. Tämä myös vähentää houkutusta edes aloittaa pelaamista, kun esimerkki puuttuu.

Könttä toteaa, että nykytiedon mukaan koronavirus leviää tehokkaasti erilaisten pintojen, kuten näyttöjen, välityksellä.

– Valtionyhtiö Veikkaus teki vastuullisen päätöksen, kun se päätti sulkea peliautomaatit. Erityisen moni koronaviruksen riskiryhmään kuuluva pelaa normaalioloissa päivittäin peliautomaatteja. Inhimillisten tragedioiden vähentämiseksi, vähäosaisten puolustamiseksi ja rahapeliongelmien vähentämiseksi olisi järkevää pysyvästi siirtää pelikoneet valvottuihin pelitiloihin, Könttä esittää.

– Koronaviruksessa ei ole ollut mitään hyviä puolia, mutta peliongelmaisten elämää se on helpottanut. Nyt olisi hyvä tilaisuus vähentää rahapeliongelmia kerralla ja korjata vääristynyt uhkapelaamista ihannoiva kulttuurimme kohtuullisempaan suuntaan, kansanedustaja jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)