Verkkouutiset

”Katri on saanut aivan turhan paljon lokaa niskaan”

Keskustan kansanedustajan mielestä koulutuskohussa on ajojahdin makua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila pitää keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) koulutuskohuun liittyvää uutisointia maalittamisena.

Mattilan mielestän Kulmuni on saanut ”aivan turhan paljon lokaa niskaan”.

– En ymmärrä tätä nykyajan maalittamista, Hanna-Leena Mattila kommentoi Facebookissa.

– Kannustamme puheissamme ihmisiä kouluttautumaan ja kehittämään itseään, niin sitten se onkin väärin.

Mattila pitää Katri Kulmunin päätöstä maksaa koulutukset takaisin ”ryhdikkäänä, vaikkakin vääränä”. Hän katsoo, että ministeriö on toiminut asiassa väärin.

– Joku petti ministeriön systeemissä, kun koulutusta ei kilpailutettu tai annettu käyttöön selkeää koulutusmäärärahaa. Kyllä työntekijällä – jollainen ministerikin on – on oikeus kouluttaa ja kehittää itseään. Pitäisi myös pystyä luottamaan virkamiehiin menettelytavoissa, Mattila sanoo.

– Nostan hattua kaikille, jotka pelkäävät esiintymistä mutta esiintyvät silti. Katri Kulmuni oli rohkea kertoessaan esiintymisjännityksestään. Se on inhimillistä. Toivoisi medialtakin inhimillisyyttä poliitikkojen kohtelussa.

– Nyt tapahtuneessa oli ajojahdin makua.

https://www.facebook.com/hannaleenamattilaraahe/posts/2758208287748057

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)