Verkkouutiset

Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Keskustaedustaja: EU:n oltava valmis rahoittamaan rajaesteitä

Jouni Ovaskan mukaan EU ei ole löytänyt yhteistä ratkaisua muuttoliikkeen välineellistämisen vähentämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vierailee Puolassa 17.–19. marraskuuta. Vierailullaan valiokunta tapaa Puolan parlamentin alahuoneen Sejmin ulkoasiainvaliokunnan sekä EU:n raja- ja merivartiovirasto Frontexissa työskenteleviä suomalaisia.

Lisäksi valiokunta tapaa Puolan ulkoministeriön, kansallisen turvallisuustoimiston ja kansalaisjärjestöjen edustajia ja vierailee Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston Odihrin päämajassa sekä Puolan juutalaisten historiasta kertovassa museossa.

Vierailulla mukana olevan kansanedustaja Jouni Ovaskan (kesk.) mukaan vierailu ajoittuu erittäin kriittiseen ja tärkeään ajankohtaan.

– EU-Puola -suhde on jännitteinen erityisesti oikeusvaltiokiistojen vuoksi. Myös Turówin hiilikaivosta koskevat päiväsakot hiertävät. Nämä asiat ovat kuitenkin jääneet keskustelussa taustalle, kun koko Eurooppa seuraa tapahtumia Valko-Venäjän vastaisella rajalla, Ovaska toteaa.

Hänen mukaansa EU ei ole onnistunut löytämään yhteistä ratkaisua muuttoliikkeen välineellistämisen vähentämiseksi ja estämiseksi.

– Ennen kaikkea kyse on siitä, että jäsenmaat eivät ole päässeet sopuun keinoista. Nyt Puola on ilmoittanut, että heillä on resursseja hoitaa tilannetta rajalla, mutta mikä tilanne on tulevaisuudessa. Tämä ei ole viimeinen rajakriisi, valitettavasti, Ovaska toteaa.

Ovaskan mielestä tilanne EU:n ulkorajoilla pitää nostaa laajempaan keskusteluun.

– Komissio on tähän asti torjunut ajatuksen, että EU rahoittaisi rajaesteiden rakentamista. Mielestäni tätäkin vaihtoehtoa on pohdittava. Unionin on huolehdittava ulkorajoistaan, Ovaska toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)