Kansanedustaja Katri Kulmuni joutui väistymään keskustan puheenjohtajan paikalta syyskuun alussa. Vaihdoksen kannattajat katsoivat hänen epäonnistuneen tärkeimmässä lupauksessaan eli puolueen kannatuksen nostamisessa.
– Kannatuskato kuitenkin ajoittuu enimmiltään häntä edeltävään aikaan. Kulmunin aikana pitkään jatkunut lasku päättyi ja kannatus asettui 11–12 prosentin vaiheille, kirjoittavat pitkäaikaiset keskustavaikuttajat Seppo Kääriäinen, Ossi Martikainen ja Pekka Perttula Kanava-lehdessä.
Kirjoittajien mukaan Kulmuni joutui eduskuntavaalien ja syrjäyttämisensä välillä useisiin ristiriitatilanteisiin.
– Kevään 2019 vaalitappion jälkeen hän katsoi, että puolue kuuluu demokratian pelisääntöjen mukaan oppositioon korjaamaan tilannettaan. Näin katsoi ensin puoluevaltuustokin, mutta nopea ”keskuslähtöinen” muutos vei puolueen hallitusneuvotteluihin ja Antti Rinteen (sd.) hallitukseen. Ilmeiset ristiriidat edeltäneeseen politiikkaan nähden eivät olleet helppoa sulatettavaa puolueen kannattajille, Kääriäinen, Martikainen ja Perttula toteavat.
Kirjoittajien mielestä on ollut epäoikeudenmukaista laittaa keskustan ja SDP:n välinen kitka Kulmunin piikkiin.
– Tämä tulkintahan saatettiin julki SDP:n piiristä ja se tarttui keskustaan.
Kääriäinen, Martikainen ja Perttula arvioivat, että lähiajat näyttävät, oliko puheenjohtajan vaihdoksen taustalla laajempia poliittisia pyrkimyksiä ja seurauksia kuin ne, mitkä julkisuuteen on esitetty: hallitusyhteistyön varmistaminen ja viestinnän, ”sanoittamisen” parantaminen.
– Koronakevään konsensus on vaihtunut koronasyksyn kuumahkoon ideologisoitumiseen, jossa keskustalle ei riitä yhteistyön vakuuttelu ja asioiden sanoittaminen.
Keskustan kanta moniin asioihin epäselvä
Kirjoittajien mukaan uuden puheenjohtajan, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon keskustalla on painolastinaan puolueen pitkä tappiosarja, jossa hän on ollut itse mukana yhtenä puolueen 2010-luvun keskushahmoista.
2010-lukua edeltänyt keskusta voidaan kirjoittajien mukaan määritellä suureksi puolueeksi, jonka laaja kannatus perustui tunnistettavaan aatteelliseen olemukseen.
– Moni-ilmeinen mutta omaleimainen keskusta on 2010-luvulla muuttunut joksikin muuksi – sen olemusta näyttää määrittävän valta-asema enemmän kuin sisällön selkeys. Kanta moniin asioihin on epäselvä.
Kääriäisen, Martikaisen ja Perttulan mukaan keskusta ei tee sitä politiikkaa, josta se tunnistetaan.
– Keskustan olemukseksi ei riitä oikeiston ja vasemmiston välissä oleminen tai yhteistyökykyisyys, vaan tunnistettava olemus edellyttää omaleimaista poliittis-ideologista linjaa ja politiikkaa.
Kirjoittajat huomauttavat, että on pyöreässä vuosikymmenessä ollut viisi puheenjohtajaa ja neljä puoluesihteeriä, mutta ei sellaista sisällöllistä vihreää lankaa kuin puolueen aikaisemmilla sukupolvilla.
– 2010-luku on ollut keskustan aate- ja ohjelmatyön lama-aikaa. Hallituksissa keskusta on leimautunut yhteistyökumppaneidensa kautta. Vain oppositiossa se on erottanut itsensä vaihtoehdoksi.
Aateperusteista linjanvetoa varotaan
Kirjoittajien mielestä kannatuksen huventuessa aateperusteista linjanvetoa on ryhdytty varomaan, mikä näkyy vuoden 2018 periaateohjelmassa.
Esimerkiksi aluepoliittinen ajattelu ja retoriikka ovat kaventumassa puolueen kielenkäytössä ”monipaikkaisuudeksi” ja ”kotiseuturakkaudeksi”.
– Vahvalla keskustalla oli käsitys, että Suomi on olosuhteiltaan erityinen maa. Sen maakuntien, kulttuurien ja aluetalouksien kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja sen eri osissa aluepolitiikka ja aluekehitys tarvitsevat erilaisia välineitä. Nykyään tämä ei näytä olevan ollenkaan selvä asia tai ei sitä ainakaan sanota selkeästi.
Kääriäisen, Martikaisen ja Perttulan mielestä keskustan perinteisten vahvuuksien kysyntä on suuri.
– Paikallisuus, kotimaisuus, omavaraisuus ja asioita joustavasti hoitava vahva paikallishallinto olisivat teemoja, joilla keskusta olisi vahva kuntavaaleissa ja joista sen olisi kannattanut koronavuoden aikana koota omaa kokemustietoa.
Kirjoittajien mukaan keskustalla on edessään todellinen mittaus huhtikuun kuntavaaleissa.
– Puolueen keväällä 2019 asettamat hallitustavoitteet ovat karanneet. Koronakriisin muuttama talouskuva, valtion nopea velkaantuminen, kasvava työttömyys ja Euroopan unionin olemuksessa tapahtuva muutos ovat jo erillisinä kaikki kysymyksiä, jotka vaativat todellisuuskuvan uudistamista. Moni taho on vaatinut uutta hallitusohjelmaa. Toistaiseksi vaatimus on torjuttu.
Kirjoittajien mielestä keskusta ja Suomi ovat analogisessa tilanteessa.
– Suomi ei pääse pakoon haasteitaan lykkäämällä todellisuuskuvan päivittämistä seuraavalle hallitukselle. Keskusta ei pääse eroon alakierteestään, ellei se tee välttämättömiä muutoksia.
Kääriäinen, Martikainen ja Perttula näkevät, että aluepolitiikan laajasta ymmärtämisestä voisi rakentua uutta ja edeltävää puoluejohtoa ja puoluetta yhdistävä ”siltateema”.
– Jos keskusta nousee puolueena edessä olevan yhteiskunnan uudelleenrakennustyön suunnannäyttäjäksi, sillä on mahdollisuus palata takaisin suurten joukkoon, Kääriäinen, Martikainen ja Perttula uskovat.
