Paavo Väyrynen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suvi Hautanen: Keskusta yrittää nujertaa Paavo Väyrysen puolueen

Juha Sipilä yrittää houkutella Paavo Väyrystä sitoutumaan keskustaan.

Keskustan puoluehallitus linjasi tänään torstaina, ettei kilpailevan puolueen jäsen Paavo Väyrynen voi pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi.

Heti puoluehallituksen kokouksen jälkeen keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä viestitti kuitenkin, että Väyrysen ehdokkuus on mahdollinen, mikäli Väyrynen luopuu kilpailevasta puoluehankkeestaan, kansalaispuolueesta.

Äkkiseltään Sipilän viesti vaikutti hölmöltä, kun hänen johtamansa puoluehallitus oli juuri linjannut, ettei Väyrynen voi pyrkiä puheenjohtajaksi. Miksi Sipilä avasi jälkeen oven Väyryselle?

Syynä on se, että Paavo Väyrysen perustama kansalaispuolue on paljon suurempi uhka keskustalle kuin Väyrysen puheenjohtajaehdokkuus on Sipilälle.

Keskustan kannatus on viimeisimpien mittausten mukaan noin 15-18 prosentin luokkaa. Puolue on kannatuskyselyissä vasta kolmantena kokoomuksen ja SDP:n jälkeen.

Väyrynen voi ratkaista keskustan pääsyn hallitukseen

Paavo Väyrysen katsotaan pohjustavan keskustan puheenjohtajavaalilla kansalaispuolueen eduskuntavaalikampanjaa.

Kansalaispuolueen kannatus on pois keskustalta. Väyrysen johdolla kansalaispuolue voi lohkaista keskustalta pari kansanedustajan paikkaa, mikä voi ratkaista keskustan pääsyn tai ulosjäämisen seuraavasta hallituksesta.

Sen vuoksi keskustalle on elintärkeää, että Väyrysen kansalaispuolueelle pannaan stoppi ja sen vuoksi Juha Sipilä yrittää houkutella Väyrystä eroamaan kansalaispuolueesta ja sitoutumaan keskustan jäsenyyteen.

Ilman Paavo Väyrystä kansalaispuolueesta ei ole merkittävää uhkaa keskustan kannatukselle ja keskustan näkökulmasta parasta olisi, jos Väyrysen kannattajat saataisiin äänestämään eduskuntavaaleissa keskustaa.

Väyrysen näkökulmasta taas on hyödyllistä ylläpitää keskustelua hänen puheenjohtajaehdokkuudestaan, haastaa keskustan linjaa ja paistatella julkisuudessa. Lopullisesti Väyrysen vaalikelpoisuudesta puheenjohtajavaalissa päättää menettelytapavaliokunta puoluekokouksessa.

Lienee kohtuullista olettaa, että Väyrys-show huipentuu vasta kesäkuun puoluekokouksessa Sotkamossa.

Suvi Hautanen

Suvi Hautanen

Suvi Hautanen on Verkkouutisten toimittaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt