Verkkouutiset

Keskusta vakuuttaa: Päästöjä ei vähennetä autoilijoita kurittamalla

Annika Saarikon mukaan reunaehto tuleville päätöksille on, ettei vähennyksiä tehdä kurittamalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Keskusta pitää kiinni ihmisten liikkumisen vapaudesta. Emme tule hyväksymään sellaisia toimia, joilla pumppuhintoja nostetaan keinotekoisesti kattoon, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vakuuttaa.

– Monille suomalaisille auto on välttämättömyys. Suomessa on jo yksi maailman kalleimmista polttoaineiden hinnoista, hän jatkaa.

Saarikon mukaan keskusta on halukas edistämään toimia, jotka lisäävät edullisen ja vähäpäästöisen liikkumisen mahdollisuuksia.

– Sen sijaan ehdotukset uusista suurkorotuksista autoilun kustannuksiin eivät tule keskustalaisten hyväksyntään saamaan.

– Keskusta on tehnyt esityksenä liikenteen päästöjen puolittamisesta ilman veronkorotuksia tai rajuja kustannusnousuja. Etätyön yleistyminen, kotimaisiin uusiutuviin nojaaminen, hyväkuntoinen liikenneverkko ja toimiva joukkoliikenne ovat tiemme eteenpäin, Saarikko sanoo.

Keskusta on esittänyt autoilun verotuksen uudistamista siten, että litrojen verotus ajettaisiin alas ja maksut perustuisivatkin jatkossa tieluokkaan sekä ajokilometreihin. Saarikon mielestä malli mahdollistaisi nykyistä pienemmät kustannukset esimerkiksi ammattiliikenteessä ja pikkuteillä. Esitys on parhaillaan virkavalmistelussa.

– Keskusta haluaa uudistaa liikenteen verotuksen entistä oikeudenmukaisemmaksi. Torjumme väläytellyt kymmenien senttien korotukset polttoaineen hintaan, jos sellaisia joku hallituksen pöytään tuo, Saarikko sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)