Verkkouutiset

Keskustan mukaan on hajauttamisen aika

Petri Honkonen sanoo, että ”selkosillakin” pitää voida elää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) sanoo, että Suomen kehitykselle ”ankkurien ankkuri” on se, että keskittämispolitiikka lopetetaan. Tulevaisuutta pitää kiinnittää asoihin, jotka ratkaisevat, hän sanoo.

– Keskittämispolitiikka on tullut tiensä päähän. On tasapainoon pyrkimisen ja hajauttamisen aika, Honkonen sanoo.

Honkonen käytti hetki sitten eduskunnassa keskustan ryhmäpuheenvuoron valtiopäivien avauskeskustelussa. Hän sanoi, että Suomi nousee ja pärjää vain, koska maan voimavarat otetaan käyttöön.
– Alueellinen tasapaino, hajautus ja paikallinen aloitteellisuus antavat suomalaisille turvaa koronan jälkeen tulevien uusien mustien joutsenten varalta.

Honkosen mielestä hyvä elämä ”ei saa olla postinumerosta kiinni”.

– Selkosillakin pitää voida elää. Jos ihminen niin toivoo. Suomalaiset ovat jo omilla päätöksillään valinneet hajauttamisen. Väljempi Suomi tekeytyy.

Selkoset on murreilmaisu, ja se tarkoittaa syrjäseutuja ja erämaita.

Honkosen mielestä tulevissa kuntavaaleissa keskittämispolitiikalle pystytään laittamaan lopullisesti piste.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)