Verkkouutiset

Keskustan Arto Pirttilahti. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Keskusta muistuttaa: Suomi saa EU:sta maatalousrahaa

Arto Pirttilahti sanoo, että elvytyspaketti tuo Eurooppaan vakautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskusta kannattaa EU:n elpymispakettia kolmesta syystä. Puolueen mielestä suomalaiset työpaikat ovat kiinni siitä, miten koko Euroopan markkinat vetävät.

– Kun päätämme osaltamme EU:n elvyttämisestä, päätämme samalla siitä, millaiset edellytykset luomme Suomen taloudelle, teollisuudelle, työllisyydelle ja yritysten kilpailukyvylle. Elinkeinoelämä onkin voimallisesti tukenut pakettia, sanoo kansanedustaja Arto Pirttilahti.

Eduskunta keskustelee parhaillaan EU:n elpymispaketista, ja äänestys on edessä keskiviikkona. Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt Pirttilahti toteaa, että toinen puoltava seikka liittyy EU:n tulevien vuosien budjettiin.

– EU:n tulevien vuosien budjetissa Suomi on saamassa lisää rahaa maatalouteen, maaseudun kehittämiseen ja aluepolitiikkaan. Ne ovat maakuntien ja niiden kehityksen kannalta elintärkeitä. Samoin panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen kasvavat.

Kolmanneksi Pirttilahti uskoo, että paketin hyväksyminen tuo Eurooppaan vakautta.

– Silläkin on arvoa. Euroopan hajaannus hyödyttää vain sen ulkopuolisia valtoja.

Keskustan mielestä paketin pitää olla poikkeuksellinen ja kertaluontoinen. Näin toteaa mietinnössään myös eduskunnan valtiovarainvaliokunta.

– Suomi ei sitoudu toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan. Elvytyspaketin varoja ei myöskään tule myöntää jäsenmaille ilman niiden uskottavia, julkista taloutta tervehdyttäviä uudistuksia, Pirttilahti sanoo.

Keskusta ei hyväksy ”Suomelle haitallisia ylikansallisia veroja” eikä verotuksen kiristymistä. Verotusta koskevan päätöksenteon pitää säilyä jäsenmaissa, puolue edellyttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)