Verkkouutiset

Keskusta, miksi vasemmiston kelkkaan lähdit?

BLOGI

Kirjoittajan mukaan verotuksen kiristäminen iskee pahiten maaseutuun ja seutukaupunkeihin.
Timo Heinonen
Timo Heinonen
Timo Heinonen on kokoomuksen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mikään hallituspohja ei ole miesmuistiin ollut keskustalle näin kohtalokas kuin pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallitus. Tuoreimmassa gallupissa keskustan kannatus vajosi jo vihreiden taakse. Enää nipinnapin joka kymmenes äänestäjä kannattaa kepua. Katri Kulmunin johtama keskusta kirjasi Ylen elokuun gallupissa ennätyssurkean tuloksen 10,5 prosenttia. Vasemmistohallituksen kainalossa  ei keskusta näytä pärjäävän. Ei tietenkään.

No, miksi minä kokoomuslaisena olen tästä huolissani? Siksi, että keskustan asemoituminen vasemmistovihreäksi puolueeksi ja pitää vihervasemmiston vallassa Suomessa jatkossakin. Käytännössä lähes äänettömänä yhtiönaisena Kulmunin keskusta antaa valtakirjan vasemmistohallituksen toimille.

Mitä ne toimet sitten ovat? Raju hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen pelkän velkarahan varaan. Tänä vuonna, osittain toki koronakriisin johdosta, maamme velkaantuu ennätystahtia. Koko kuluvan vuoden valtionmenoista jo lähes kolmasosa rahoitetaan velalla. Vasemmistohallitus ottaa uutta velkaa nyt jo lähes 20 miljardia euroa ja melkeinpä olen varma, että loppuvuodesta pöytään tuodaan vielä lisävekseli keskustan allekirjoituksella.

Mutta ei vasemmistohallituksen toimet jää tähän. Juuri elokuun alussa jo eronneen valtiovarainministeri Katri Kulmunin esittelystä hyväksytyn mukaisesti polttoaineveroja korotettiin 2000-luvun suurimmalla korotuksella. Päätös oli myrkkyä omaa autoa mm. maaseudulla ja seutukaupungeissa työmatkoihin tarvitseville. Myös yrittäjien kukkarolle historiallisen suuri bensa- ja dieselveron korotus kävi. Se taasen tarkoittaa muun muassa ruuan hinnan ja myös asumisen hinnan nousua.

Isoimman laskun tästä maksavat siis perheet, työnmatkaliikenne, yritykset ja yrittäjät, maatalous, kuljetusala Siksi ihmettelenkin, että juuri keskustalainen valtiovarainministeri tämän bensa- ja dieselin veronkorotuksen kuittasi ja jopa esitteli.

Nyt uutiset jo kertovat, että keskustan esittelystä ensi vuonna oltaisiin korottamassa myös alkoholiveroa. Samaan aikaan, kun Viron ulkomaantuonti on kasvanut. Ja ei tässäkään vielä kaikki, vaan kaikkein pahimpana hallitus on antamassa työn verotuksen kiristyä ensi vuonna keskituloisen kohdalla yli 200 eurolla. Palkkaverotus on siis kiristymässä ensi vuonna jopa puolella miljardilla eurolla. Se tietää lisää työttömyyttä ja isompaa lovea palkansaajien lisäksi myös valtion kassaan.

Niinpä, mutta vasemmistohallituksen tukipuolueena keskusta on tämän kaiken hyväksymässä? Kuka voisi keskustan pelastaa?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)