Verkkouutiset

Keskusta ei hyväksy yritysten verotuksen kiristystä

Keskustaedustajan mukaan spekulointi yrittäjävähennyksen tai osinkoverotuksen kiristyksillä pitää lopettaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan talouspoliittisen työryhmän uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi hämmästelee hallituskumppaneiden nimettömien lähteiden spekulointia yritysverotuksesta Helsingin Sanomille (HS 9.10.).

– Hallitusohjelman mukaisesti haluamme entistä yritysystävällisemmän ja kilpailukykyisemmän Suomen. Tällaisessa Suomessa yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä, henkilökunnan palkkaaminen on helppoa, verotus kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen ja toimintaympäristö on vakaa, Lohi toteaa tiedotteessa.

– Keskustelu listaamattomien yritysten osinkoverotuksesta osoittaa, kuinka vähän ymmärretään yrittäjävetoiseen pienten ja keskisuurten yritysten todellisuutta ja ajatusmaailma. Yksityisissä osakeyhtiöissä yrityksen ja yrittäjän verotusta pitää tarkastella aina kokonaisuutena. Myös yhteiskunta hyötyy siitä, että kaikkia voittovaroja ei putsata välittömästi yrityksestä.

Lohen mukaan on päivänselvää, että Keskustan kynnyskysymys on voimassa. Yrittäjien ja yritysten verotuksen kiristyksiä ei hyväksytä. Siksi joutavanaikainen spekulointi yrittäjävähennyksen tai osinkoverotuksen kiristyksillä on syytä lopettaa.

– Sen sijaan on syytä keskittyä yhdessä sovitun hallitusohjelman toimeenpanoon ja yrittäjyyden edistämiseen monipuolisesti. Näin varmistetaan myös tärkeän työllisyystavoitteen onnistuminen.

Erityisen tärkeänä Lohi pitää sitä, että paikallisen sopimisen edistämiseen liittyviä esityksiä tuodaan kehysriiheen keväällä 2020. Lakiin kirjattuja paikallisen sopimisen esteitä on tässä yhteydessä purettava, Lohi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)